Old diaries

Syksyn rundi: Mikkeli, Lahti, Kouvola, Helsinki & Imatra

12.10 Olimme Manzanan ja parin muun yhtyeen kanssa Mikkelin Naisvuoritalolla nollatapahtumassa soittamassa. Keikkapaikkana Naisvuoritalo oli loistava, soundit toimivat ja niin edelleen. Yleisöä ei kovin hirveästi paikalla ollut, mutta se ei perinteisesti meininkiä haitannut!

Seuraavana päivänä kävimme Aten ja Jonin kanssa pitämässä bändiklinikkaa Mikkelin nuorisolle. Terveisiä vain teille nuorille talenteille, mukavaa oli!

07.11. Oli Lahden Torvessa olevan keikan vuoro. Lämppärinä oli Kivimetsän Druidi. Tällä keikalla ja tästä keikasta eteenpäin mukanamme oli/on viimeinkin oma miksaaja (Jussi myös) ja se on hienoa se! Torvessa oli avattu bändeille uusi backstage, mikä lämmitti mieltä aikaisempien komeroiden jälkeen. :) Keikka meni suht. rutiinilla perinteisesti, eli väkeä ei kovin hirveästi ollut ja täysillä vedettiin.

08.11. Aamutuimaan heräilimme Hartza&Taina -Hotellista ja lähdimme Lahden keskustaan häröilemään. Hetken mielijohteesta kävin hakkauttamassa bändin logon pohkeeseen, että fingeriä vaan sinne logojauhannan suuntaan! Oli aika ottaa suunta kohti Kouvolan Rytmikattia. Itseasiassa en henk. koht. ollut koskaan aiemmin käynyt Kouvolassa. Kaupunki vaikutti miellyttävältä kuten myös Rytmikatti! Paikka oli loistava ja itseasiassa toinen tämän syksyn tourneen erittäin positiivisella tavalla mieleen jääneistä paikoista. Porukkaa ei ollut kuin kourallinen. Asiaan vaikutti varmasti se, että oli torstai, kuten myöskin se, että edellispäivänä oli ollut Jokelan ammuskelutapaus. Ehkä ihmisiä ei kiinnostanut hillua innoissaan tuon surullisen tapauksen jälkeen, ymmärrettävää kyllä. Vaikutti varmasti myös Torven yleisön määrään.

07.12. Tuhma-klubi & Kallen 30-vee synttäribileet, Semifinal, Helsinki. Tavastialla ollaan soitettu aiemmin, mutta alakerrassa olevalla Semifinal -klubilla emme olleet aiemmin edes käyneet. Paikka oli vaikutelmaltaan miellyttävä, hikinen rokkiklubi. Kyseisissä bileissä soitti myös bändit Coverdate ja Vanguard. Ilta kului jutustellessa tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Itse keikka meni loistavasti ja kaikille bändin jäsenille jäi illasta positiivinen kuva.

08.12. Tällä kertaa Timps&Maria -hotellissa yövytyn yön jälkeen oli aika suunnistaa Imatralle. Matkan varrella kävimme Lappeenrannan Astia-Studiolla moikkaamassa Anssia ja ihmettelimme herran investointeja. Melkoiseksi lukaaliksi on muotoutunut tämä monena kertana meitä palvellut studiokokonaisuus. Tarkoitus oli myös Imatran keikan jälkeen mennä studiolle saunomaan (Cumulus ja väsymys vei kuitenkin lopulta voiton). Jonkin kolarin takia parikymmentä kilometriä jäistä hiekkatietä pitkin ajeltuamme, saavuimme lopulta Imatralle ja WooDoo löytyi suht. helposti. Todella hieno baari! Paikan akustiikka ynnä muu äänentoistollinen varustelu oli huippuluokkaa ja olimme kaikki aivan täpinöissämme. Pitkästä aikaa pystyimme laittamaan rumpuihin overheadit ja Aten virvelikanavaa pystyi aukaisemaan! Ja se on luksusta se! (Pieneksi selvennykseksi, Atte lyö virppaa niin kovaa, että esimerkiksi Tuiskulan isossa hallissa virppakanava on aina kiinni). Keikan alkaessa ihmisiä oli paikalla kuuleman mukaan n. 250, jotka istuskelivat sohvilla ja kuuntelivat keikkaa. Iloksemme huomasimme, että yleisö näytti oikeasti kuuntelevan! Itse lavan edessä oli ainoastaan muutama rokkaamassa. Encorena vedettiin perinteisesti R. Marxin Hazard.

Syksyn keikoista jäi hyvät fiilikset. Muutamaa uutta biisiä ollaan värkkäilty ja paitoja tilailtu. Mikäli t-paidan haluat tilata, laita mailia osoitteeseen agotilaukset@hotmail.com niin vastailen ja kerron tarkemmin tilausohjeet. Tammikuun lopulla onkin seuraava keikka Tallink Galaxyllä, Spinefeast at the sea! Siellä rokataan kovasti ja laivalla on myös myynnissä paitaa, levyä ja rintanappia.

-Jussi

HELSINKI, Inferno / NIVALA, Tuiskula / TAMPERE, Inferno

14.9. Oli keikka Inferno Barissa, samassa paikassa, jossa pidettiin taannoin myös ”baari” -nimistä ohjelmaa. Saavuimme paikalle juuri sopivasti Helsingin iltapäiväruuhkaan ja peräkärryn kanssa oli mukava etsiskellä järkevää pysäköintiä. Puolittainen sakkopaikka onneksi löytyi ja kamat saatiin baariin sisään. Äänimiehenä hääräsi joltain Astia-Studion reissulta tuttu Sauli. Äänentoistolaitteisto oli liian pieni ja Atte kyseli toistuvasti meikäläiseltä, onko tekniikkaraideri muistettu toimittaa. No ei tietenkään! Äänet saatiin tsekattua ja paineltiin läheiseen kotipizzaan murkinoimaan. Mausteherkkä Joni tinttasi epähuomiossa tulista ruokaa. Hyvältä maistui ja keikkaa odottelemaan.

Paikalle oli tullut ennen h-hetkeä mukavasti porukkaa ja settiä käyntiin. Keikka sujui muitta mutkitta ja hyvissä fiiliksissä, vaikka rummut olikin mikitetty kahdella mikillä ja monitoreja ei lavalla ollut kuin Patrikilla. Paikalle oli raahautunut myös muutamia stadilaisiksi muuttuneita vanhoja pyhäjärveläisiä, mikä oli tietysti miellyttävä yllätys.

22.9. Nivalan Tuiskulassa olimme ensimmäistä kertaa ns. ”omalla keikalla”. Aina aiemmin siellä on veivattu jonkun lämppärinä. Tunne oli hieno. Paikalle oli hälyytetty miksaajaksi toimitusjohtaja Isokoski. Ennen keikkaa murkinoimme backstagella ja vastailimme Keski-Pohjanmaa -lehden haastatteluun. Tupakkipaikalla tapasimme myös Saku Sammakon.

Keikan alku läheni ja yleisöstä kuului jo melkoinen mylvintä. Ukot lauteille ja hirmuinen meininki pystyyn. Keikka meni mielestäni loistavasti. Encorena heitettiin Richard Marxin ”Hazard” -biisin lisäksi World Of Fools ja Lord Of Lies! Treenattuhan sitä ei oltu kunnolla moneen vuoteen, mutta tunteella tuli. Keikan jälkeen paineltiin saunaan ja roudauksen jälkeen kotia kohti.

28.9. Inferno, Tampere. ”Näitäkin keikkoja maailma tarvitsee” sanoi eräs ei niin viisas muusikko. Kaikki näytti alkujaan hyvältä, auton jarrut savusivat mukavasti ja katkun saattelemana kamoja kanneltiin Infernon lavalle. Kamat saatiin pystyyn ja mikrofonien puute vaivasi miehistöä. Atte tivasi meikäläiseltä, onko tekniikkaraideri toimitettu. Ruokaa ei ollut, joten lähdimme kaupungille etsimään ruokapaikkaa ja tehtävä olikin yllättävän vaikea. Meikäläinen ei lähtenyt mäkkäriin periaatesyistä, Pasi ei lähtenyt Hesburgeriin kun siellä tulee kuulemma parta majoneesiseksi, Joni ei lähtenyt taco-paikkaan, kun ei pysty tulista ruokaa syömään. Onneksi löytyi hyvä kebab-paikka, josta kaikki sai haluamansa. Ruoka oli muuten hyvää! Harmi kun en muista paikan nimeä. Ruuan jälkeen Coffee-housessa rupattelu toi ilmoille letkeän fiiliksen.

Kyseisenä iltana meillä oli myös lämppäri! Bändi oli nimeltään Airhead, joka veivasikin todella hyvin. Vanhat ajat, asennemetalli ja Fred Durst tulivat jostain syystä mieleen. Keikkamme alkoi melkein heti Airheadin jälkeen ja ihmettelin kovasti, miksei bassosta kuulu mitään. Ensin ajattelin, että ehkä efektipedaali on rikki ja otin sen pois välistä. Ei auttanut mitään. Tässä vaiheessa Patrik lähti soittamaan Black Sun -biisin introa, kun luuli, että kaikki ovat valmiina. Hädissään rupesin vaihtamaan bassoa, ei auttanut sekään. Yritin hetken soittaa ja kuulostella, kuuluuko PA:sta mitään, ei. Basso nurkkaan ja tsekkaamaan piuhat. Ainakin yksi ongelma selvisi, kaiutinpiuha oli jäänyt Airheadin bassonuppiin. Se paikalleen ja soittamaan. En tiedä, kuuluiko PA:sta ulos mitään, mutta minä onneksi kuulin loppukeikan. Kurkkukipuisena yritin jotakin lauleskellakin huonolla menestysellä. En tiedä tarkalleen, mitkä fiilikset muille keikasta jäi, meikäläiselle ei hyvät. Onneksi keikan jälkeen tuttujen kanssa poriseminen pelasti tilannetta aika lailla ja loppusiltaan oli ihan mukavaa. Tästä jatketaan ja seuraavaksi räyhäämmekin Manzanan kanssa Mikkelissä 12.10.

-Jussi

Mikkeli 17.8. ja Veteli 1.9.2007.

Mikkelin ”Hullu Hirvi” -ravintola oli meille entuudestaan tuntematon paikka. Kun olimme melkein jo perillä, ihmettelimme, että mihinkähän sivukaupungin osaan sitä ollaan oikein menossa. Ravintolan pihaan saapuessamme joku päästi suustaan: ”ei helvetti mihinkä räkälään meidät on buukattu?” Anonyyminä pysyttelevän bändin jäsenen analyysi paikasta oli onneksi täysin väärä ja ravintola oli oikein viihtyisä kirjastoineen ja ystävällisine henkilökuntineen.

Lämppärinä meillä oli kyseisenä iltana Kivimetsän Druidi. Taustakankaan kiinnittelyssä oli hieman ongelmia, mutta muuten souncheck sujui hyvin. Druidien tehdessä checkiään, söimme tuhdit pizzat (huh, käykääpä kokeilemassa) ja odottelimme illan koitosta.

Kun aika koitti, kipusimme lavalle ja mieluisaksi yllätykseksi paikalle oli yhtäkkiä ilmaantunut mukavasti ihmisiä. Keikka meni läpi ongelmitta ja huudettiin meidät lavalle uudelleenkin. Toista encore-biisiä aloittaessamme, Atte ilmoitti, että pedaalin potikka on rikki ja keikka päättyy tähän. Eihän siinä muu auttanut, kuin poistua lavalta. Kamat kasaan ja kotia kohti. Kiitokset vielä mukavalle yleisölle!

1.9. Veteli

Kemoran moottoriradalla oleva keikka oli järjestetty jonkinlaiseen hylätyn baarin oloiseen paikkaan. Ihmettelimme äänentoisovehkeitä ja valokalustoa. Miksaajamies sanoikin, että luulivat tulevansa moninkertaisesti isompaan paikkaan ja että pihalla on vielä rekallinen vehkeitä, jotka eivät yksinkertaisesti mahtuneet sisälle. Alunperin meidän piti olla lämppärinä jollekin bändille, mutta kuuleman mukaan pääyhtyeen kitaristin käsi oli murtunut yllättäen ja näin meistä nousi niin sanottu ”pääakti”. Lämppäriksi oli hälytetty muutaman päivän varoitusajalla For Selena And Sin. Hyvin soittivatkin, varsinkin vokalistin ulosanti oli mieluisaa kuunneltavaa.

Keikkaa aloittaessamme paikan sisäpuolella oli kahden käden sormien verran ihmisiä ja loput paikan ulkopuolella. Tuli kuulemma liian kovaa ja että earit olisivat olleet kovassa huudossa. Keikka meni kuitenkin hyvin ja hommasta jäi hyvät fiilikset. Pari levyäkin myytiin.

Harmittavasti tällaiset tapahtuman imevät joskus paikalle myös ns. ”takakontin näplääjiä”. Näitä lukuunottamatta reissu oli oikein mukava. Mikäs siinä driftailua seuratessa, kun ruoka- ja juomapuoli oli hyvin kunnossa.

-Jussi

Levyjulkkaribileet!

Hirmuisissa fiiliksissä odoteltiin viikonlopun rysäystä, jota olimme valmistelleet jo puoli vuotta. Luvassa oli siis levyjulkkaribileet 1410m maan alla ja toiset mokomat samana päivänä kuusi tuntia myöhemmin maan päällä.

3.8. Perjantaina veimme kamat jo valmiiksi 1410-tasolle ravintola Retkaan ja rupesimme rakentamaan lavaa, pystyttämään valoja jne. Soundcheckissä huomasimme, että hienosti suunnittelemamme monitoriosasto ei toimi. No, sitä vartenhan sitä sinne jo perjantaina mentiin, että tämmöiset asiat saadaan selville. Tulimme siihen johtopäätökseen, että lauantaina täytyy roudata lisää kampetta alas. Saimme Retkasta sisustettua yllättävän viihtyisän ja siitä oli hyvä jatkaa eteenpäin. Ai niin, käytössä oli tällä kertaa sähkörummut (kiitokset Ramille).

4.8. Lauantaiaamuna menimme Hotelli Pyhäsalmen lavaa rakentelemaan kasaan. Yllätys oli mieluinen, sillä Rami ja Jani olivat testailemassa kamoja ja kaikki kaapit ym. roina oli jo paikalla! Myös valaistus oli lavalla pystytetty Denniksen ja Insun toimesta. Tämän takia lava saatiinkin
rakennettua hyvissä ajoin, eikä koko aikana ollut mitään hätää aikataulusta. Suuret kiitokset ukoille! Pystytimme tälle lavalle siis Aten ”oikeat” rummut. Tämä siksi, että roudauksen ja soundchekin helpotus myöhemmin oli suuri.

Hotellin lava oli läjässä ja kello lähenteli jo yhtä päivällä, joten ei muuta kuin kaivokseen! Hissin suulla kypärä ja suojalasit päähän, taskulamppu taskuun ja hissillä kohti keikkapaikkaa nopeudella 12 metriä sekunnissa. Vieraitten oli määrä saapua paikalle kolmen jälkeen 15 hengen ryhmissä, joten peliaikaa oli mukavat 1,5 tuntia. Tässä ajassa saimmekin tehtyä soundcheckin uudelleen (monitorit toimi!) ja hienosäädimme sisustusta.

Kutsuvieraita alkoi valumaan keikkapaikalle ja tunnelma oli mukavan jännittynyt. Kun tupa oli täynnä, illan isännän (Riston) pitämän pienimuotoisen puheen jälkeen astuimme lavalle ja räväytettiin setti käyntiin. Alussa meinasi olla hieman haparointia, mutta kun ukot lämpeni kunnolla ja jännityksestä päästiin, niin johan lähti! Soitettiin seuraavanlainen setti: Everyone Of Us, Sleepless, Harmless Hero, Black Sun, Prisoner ja Prophecy. Jokainen biisi meni loppujen lopuksi loistavasti ja suosionosoitukset raikasivat. Setin loputtua kumarsimme yleisölle, jonka jälkeen Pyhäjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pentti Väisänen piti puheen ja kukitti meidät. Hieman nolon, mutta mieltä lämmittävän tuokion jälkeen oli lehdistötilaisuus, jossa vastailimme höpsöjä kymysyksiin. Olo oli väsynyt ja onnellinen.

Mutta eipä ilta ollut vielä tässä! Ihmisten lähdettyä Retkasta alkoi armoton kamojen kasaus ja roudaaminen. Tavarat hissiin, peräkärryyn ja Pyhäsalmen Hotellille. Äänimiehet Mikko, Rami ja Jani oli laittanut päivän aikana PA:n valmiuteen ja hetimiten soundcheckiä kehiin. Tässä vaiheessa oli todellakin helpotuksen huokaus, että rummut olivat jo valmiiksi kasassa. Onneksi kaikki meni hyvin ja siirryimme muutaman vieraan kanssa illalliselle. Maittavien pippuripihvien jälkeen ohjelmassa oli illan koitoksen odotteleminen saunan merkeissä.

Kello oli jo yli kymmenen, eikä paikalla ollut vasta kuin kourallinen ihmisiä. Tutina oli, että ”mitä jos ei tuukkaan ketään?”. Huolestuminen karisi siinä vaiheessa, kun hieman ennen yhtätoista näin hirmuisen jonon hotellin pihalla. Levymyyntitytöt (Marjut, Sini, Elina ja Heini) pääsivät tosihommiin. Kun lavan edusta oli riittävän ”kuuma”, kipusimme lauteille ja ihmeellisen intron jälkeen peli avattiin

Jasso ja Washburn
Sleepless -biisillä. Alusta loppuun jengi oli loistavasti mukana ja kuultiimpa shown aikana myös vanha hitti, ”Lord Of Lies”. :) Encorehuutojen saattelemana rykäistiin vielä rallit Hazard (Richard Marx) ja Prophecy. Keikan jälkeen fiilikset olivat todella katossa! Päivä oli tuntunut viikolta ja viimein kaikki oli ohi. Ja mikä parasta, kaikki meni niin kuin pitikin, ei mitään ongelmia! Tästä kunnia kuuluu tietysti Inmet Mine Oy:n ja Pyhäjärven Kaupungin lisäksi koko porukalle, jotka tätä oli mukana järjestämässä. Eikä se ollut pieni porukka se. Suuri kiitos kaikille teille! Tietysti myös suuri kiitos kaikille, jotka saapuivat juhlistamaan levyn julkaisua! Suurkiitokset myös ”Fresh Apples” -bändille muistamisesta. \m/

Aiheeseen liittyvä Kalevan juttu.
Minna Alantien ottamia kuvia.
”Poseerauksia” täältä.

Levyjulkkarit on nyt pidetty ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mitähän muuta. Julkaisuviikolla levymme ”Birth / The End” nousi suomen viralliselle listalle sijalle 28! Toisella viikolla se tosin jo sieltä tippui. Levyä on kuuleman mukaan hankala löytää. Hommaan on kuitenkin luvassa parannusta ja tulevaisuudessa sen pitäisi löytyä isoista marketeistakin. Tässä kuussa on myös lehdissä ollut ja tulee olemaan muutama haastattelu. Viikko sitten julkaistussa Suosikin kultanumerossa on Agonizerin haastattelu ”kuukauden tulokas” -palstalla. 22.8. Ilmestyvässä Soundissa on meikäläisen haastattelu. 31.8. Ilmestyvässä Infernossa lienee jotain juttua bändistä myös. Hakekaahan lehtipisteistä omanne! :) Huomenna (torstai 16.8.) on YleX:n Metalliliiton haastattelussa Jasso ja Patrik, luvassa on myös kolme biisiä debyytiltä. Muistakaahan pistää radio auki klo 22:00! Perjantaina lähdetään keikalle Mikkeliin, paikkana Hullu Hirvi. Kaikki kynnelle kykenevät siis sinne!

-Jussi

Haapajärvi / Ilomantsi / Oulu

Synti on taas tapahtunut, nimittäin päiväkirjaan kirjoittelu onpi unohtunut. Tilanteen korjaus siis paikallaan ja kolmen keikan päällimmäiset fiilikset tiskiin.

Haapajärvi 9.6.2007.

Haapajärven pesäpallostadionilla järjestetystä bänditapahtumasta ja keikasta ei oikein jäänyt muuta mieleen, kuin että PA-laitteisto ja äänetoistoporukka oli timangia, kuten myös Re-Pulse ja Maj Karma. Niin ja se, että artisti sai kahvin puoleen hintaan, jos lupasi mainostaa hyvää kahvia muillekin.

Ilomantsi 13.7.2007.

Hyvillä mielin ladattiin ago-kärry täyteen, olihan edellisestä keikasta kulunutkin jo yli kuukausi. Matka oli pitkä, mutta silti aika kului nopsaan potaskaa puhuessa ja aika ajoin äijälauman räjähdellessä. Keikkapaikkana toimi eräänlainen pidennetty versio sirkusteltasta ja Harley Davitsonit pärisivät taustalla soundcheckiä tehdessäme. Mitään ongelmia ei eteen tullut. Ruokakin oli ehtaa festarisapuskaa.

Kun aika koitti, päräytettiin show käyntiin biisillä Black Sun ja pitkäpartaisia kummastelijoita rupesi valumaan telttaan. Meininki parani biisi biisiltä ja loppukeikasta teltan takaosio olikin jo aika mukavasti miehitetty tuttujen naamojen mellastaessa lavan edessä. Encorea vaadittiin ja kävimme vielä rykäisemässä Richard Marxin ”Hazard” -coverin sekä biisin Prophecy. Keikan jälkeen olimme erittäin tyytyväisiä ja loppuilta kuiluikin yleisön kanssa rupatellessa.

Oulu 21.7.2007.

Pojat saapuivat iltapäivästä kamojen kanssa Ouluun ja opastin herrat oikeaan paikkaan. Kuusisaaressa olikin paljon pitkätukkia notkumassa paviljongin takaovella johtuen siitä, että samaisena iltana soitti myös Mors Subita, Murena ja Dark Flood. Menimme tekemään soundcheckiä ja homma oli hieman hitaanpuoleista johtuen luultavasti siitä, että äänentoistolaitteistoa kasasi ja soundcheckiä teki kokonaista yksi mies. Hatunnosto siihen suuntaan, hyvin siitä selvittiin! :)

Muut bändit veivasivat hyvin ja jengiä oli saapunut mukavasti paikalle. Pientä kutinaa oli havaittavissa mahanpohjassa noustessamme lavalle. Biisit rullasivat hyvin ja yleisökin oli mukavasti mukana. Joni katkaisi jossain biisissä kitarastaan kielen. Pasi puolestaan valitteli, että keikan laulamisesta oli tullut puolivälissä yhtä tuskaa savukoneen katkun takia. Pääpiirteittäin keikka kuitenkin meni hyvin ja itsekin tuli riehuttua siihen malliin, että meinasi tasapainokin pettää, kun ei enää tiennyt missä on katto ja missä lattia.

Tästä on hyvä jatkaa tuleviin rientoihin, seuraavana onkin keikka Pyhäsalmen Kaivoksella 1400 metrin syvyydessä. Tämän keikan jälkeen soitamme toisen keikan myöhemmin illalla Hotelli Pyhäsalmessa, johon tietysti toivomme mahdollisimman paljon yleisöä ja rentoa meininkiä. Liput kustantavat huimat 2 euroa!

-Jussi

Ravintola Yövuoro, Iisalmi 27.4.2007.

Keikkapaikkana Iisalmen Yövuoro oli tuntematon, mutta paria viikkoa aikaisempi positiivinen kosketus Riihimäen Yövuoroon sai odotukset korkealle. Paikan päällä baarin henkilökunta ja PA-porukka olivatkin jo hyvissä fiiliksissä. Heti alkuun huomattiin, että Patrikin synateline oli jäänyt treenikämpälle. Tottakai jotain pitää unohtua! Tällä kertaa ei sentään kosketinSOITTAJA unohtunut… Onneksi äänentoistosta huolehtivat miekkoset kävivät hakemassa meille telineen lainaksi.

Soundcheckiä kehiin ja pienoisten hienosäätöjen jälkeen kaikki tuntui olevan kunnossa. Päätettiin settilistaa laatiessamme soittaa illan aikana myös Richard Marxin imelä puolislovari ”Hazard”, Agonizer-sovituksella tietysti. Menimme Rossoon aterioimaan kunnon murkinat ja tunnelma oli katossa.

Baariin palailtiin ja Yövuoroon näytti valuvan yllättävän paljon porukkaa. Hyvin sinänsä, koska naapuribaarissa soitti samaan aikaan Klamydia. Myös Pyhäjärveläisiä oli tullut paikalle paljon 70km:n päästä. Ei muuta kuin äijät lavalle ja sirkus pystyyn! Hatusta vetäisty keikkaintro ”Nalle Luppakorva” olisi ehkä vaatinut jonkinlaista toteutuksen
suunnittelua, mutta hyvin se keikka lopulta räjähti käyntiin. Keikka sujui ilman kommelluksia hirmu fiiliksissä ja encoreakin huudettiin yleisön toimesta. Soitettiin vielä aiemmin mainitsemani biisi ”Hazard”. Keikan jälkeen oli tyhjä+tyytyväinen olo ja takahuoneen portaikossa tulikin istuskeltua pitkä tovi.

-Jussi

Ravintola Yövuoro, Riihimäki 6.4.2007.

Jälkikäyntinen, roplattava keikkabussimme starttasi n. klo 11 aikaan aamulla. Edellisestä keikasta olikin jo kerennyt vierähtää muutama kuukausi (!) ja mielet virkeänä porukka odotteli illan koitosta. Oli suoranaista mahtavuutta taas lähteä pitkästä aikaa keikkareissulle. Matka taittuikin mukavasti idioottien laatujuttujen saattelemana.

Perille päästiin ja keikkapaikkakin löytyi yllättävän helposti. Ravintola Yövuoro sijaitsi toisessa kerroksessa, joten heti mielessäni rupesin junailemaan, miten välttyä Aten peltikeissin kantamiselta. Huokauksen helpoitus oli suuri huomattuani, että joku oli sen jo ylös raahannut. Miksaaja/PA-porukka oli mukavanoloista ja kamoja kasailtiin hyvässä hengessä.

Joni ”sainaa”
Jassolla oli myös mukana levytyssopimuspaperit, joiden allekirjoittaminen olikin toinen illan kohokohdista. Juhlavasti kippisteltiin ja mölyttiin nurkkapöydässä kun kynä vaihtoi omistajaa. Baarin henkilökuntakin varmasti ihmetteli, mistä oli kyse. Naamat näkkärillä mietiskeltiin, mitä oli tapahtumassa. Melkein kymmenen vuoden kova työ vihdoin palkittiin ja Agonizer sai levytyssopimuksen. ”Olihan tuo kyllä aikakin” -mutinaa taisi myös jostain kuulua.

Se siitä, souncheckissä ensimmäiseksi noteerattu asia oli, että olin unohtanut korvatulpat
päästä (vasen korva tinnittää vieläkin) ja toineksi huomasin, kuinka hyvin biisit rullasivat. Syynä lienee oli treenikämpälle pitkästä aikaa palautetut ”vakavat” treenisessiot. Kaikki tuntui pelaavan kuin pitääkin ja tyytyväisinä laitettiin kamat illan koitosta odottelemaan.

Lähdettiin seurahuoneelle syömään ja tarjoilijattaren kysyttyä ”mitä juomaa saisi olla?” tuli oikein sellainen ”ituhippi-paskantärkeä-taiteilija” -olo kysyttyäni ”Sattuisiko teillä olemaan alkoholitonta olutta?”. Syynä tähän tietysti oli meneillään oleva tipaton 2007, mutta silti. :) Olihan sitä ja tovin kuluttua samainen tarjoilijatar tuli pahoitellen sanomaan, että ”valitettavasti alkoholiton olut ei ole kylmää”. Kuin vanhasta tottumuksesta enempää ajattelematta möläytin ”sellainen munalämmin passaa hyvin” ja pöytä räjähti nauramaan. Mutta ruoka oli hyvää ja ylläpito kohdallaan!

Keikkaa seuraamaan paikalle oli saapunut hyvin vähän porukkaa, ehkä jotain 20-30 henkeä, mutta se ei retkuettamme haitannut. Päätettiin rykäistä niin täysillä kuin mahdollista ja hieno keikkahan siitä tulikin. Esim. Patrikin mielestä keikka oli soitannollisesti yksi parhaista! Soitettiin myös ensimmäistä kertaa livenä biisi ”Sleepless” ja treenistä johtuen kappaleen ulosantamisessa ei ollut mitään ongelmia.

Hyvillä mielin kannettiin kamat autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Pyhäjärveä. Aten kanssa vuoroin ajeltiin / nukuttiin ja perillä oltiin klo 8:00 aamulla. Reissusta jäi hyvät fiilikset ja hirmuinen jano seuraavalle keikalle.

-Jussi

Sararock, Laukaa 26.8.06

Aamusella heräiltiin hirveässä kankkusessa. Olimme ”treenanneet” keikkaa varten nimittäin jo kaksi päivää ja kun sitä rahaakin oli niin… noh, kurkusta alas. Jussi oli jonkinlaisen opaskartan taas väsännyt ja sen avulla sitten lähdettiin kohti Jyväskylää ja edelleen Laukaaseen. Jostain syystä lähtömme hieman viivästyi ja niinpä pienoisella kiireellä matkasimme Volvon kyydissä koko roikka.

Viimeiset viisitoista kilometriä tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta perille päästiin ja vieläpä niin että kun saimme kamat pienelle, mutta erittäin sympaattiselle lavalle, olimme taas aikataulussa. Yleisö oli alkoholittomassa tapahtumassa aluksi hieman vaisua, mutta positiivisesti paikalla ja kun keikka siitä sitten eteni, niin jopa
rupesi yhden jos toisenkin katsojan pää nytkymään istuenkin. Vielä kun lisäsimme extra potkua keikkaan pienellä väkivallalla kitaristiamme Jassoa kohtaan (Jussi löi sitä bassolla), niin yleisö riehaantui jopa viimeisen biisin ajaksi seisaalleen lavan eteen. Kaiken kaikkiaan Sararock oli hyvin järjestetyn ja pienen, mutta sympaattisen festarin oloinen, jossa tuntui olevan ystävällisiä ihmisiä ja lupsakka meininki.

Johtuen kuitenkin aikaisesta keikka-ajasta (17:00) päätimme lähteä kohti kotia heti syötyämme. Kotimatka alkoikin sitten keikkakaljojen muodossa ja antoi osviittaa siitä, että ”treenit” jatkuisivat perille päästyämme. Niinhän siinä kävi, että sunnuntaiaamu valkeni jälleen kevyessä krapulassa. Kyllä muusikon elämä on hirveetä touhua. Seuraavaa keikkaa
saakin sitten odotella, sillä studio vie ajastamme suurimman osan seuraavan parin kuukauden ajan, joten studiopäiväkirjan värkkääminen lienee seuraava sivuille päivittyvä asia. Toivottavasti säilymme studio reissusta hengissä ja hyvissä voimissa. Pelottaa kyllä jo etukäteen.

-Pasi

Pieksänmaa / Mikkeli / Lammi

15.7. Saimme kunnian ottaa osaa Radalle.com -organisaation järjestämään tapahtumaan. Parin kuukauden keikkatauon jälkeen olikin mukava nousta rinnat rottingilla lauteille. Keikka oli Motoparkissa Pieksänmaalla ja muina esiintyjinä mm. Indica ja Lothar! Meille oli varattu mökillinen ruokaa ja juomaa, joten leppoisissa tunnelmissa odottelimme keikan alkua muita artisteja katsellen.
Indican jälkeen oli Lotharin (+parin vosun) yllätysshow, joka toimikin hienona introna meidän keikallemme. Harmiksemme suuri osa yleisöstä paineli kaljalle ennen kuin kerkesimme edes aloittaa, mutta kentälle jäänyt pieni mutta erittäin
pippurinen yleisö pisti sellaisen pitin pystyyn ettei mitään järkeä! Aidat kaatuilivat ja järjestysmiehetkin juoksivat hädissään paikalle. Onneksi tulivat vain seuraamaan, ettei kukaan kuole ja meno sai jatkua. Olipa yleisössä myös vanha tuttumme, ESWD -yhteyksistä tuttu Harvey Keitel Kahvit.

21.7. Oli Mikkelin vuoro. Keikka oli ZicZac-nimisessä ravintolassa, jossa olikin hienot puitteet keikan järjestämiselle hiukan liian kapeasta lavasta huolimatta. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja fiilikset olivat hyvät. Samaan aikaan järjestetty naapurikunnan Puustock oli syönyt hirvittävän osan ZicZacin vakiokansaa, ja Mikkeliläisten
mielestä kuulemma koko kaupunki tuntui autiolta Puustockin takia. Tästä johtuen (seliseli) keikalle saapui niin sanotusti ”nyrkillinen” ihmisiä, mutta täysillä vedettiin! Samaisella keikkareissulla kasteen sai myös uusi Volvo-keikkabussimme, joka söi löpöä niin, että hirvitti. Kiitokset Dauntless- ja Hanging Garden -hörhöille takahuonejorinoista.

Pellavarock 12.8. Vuokrasimme keskeltä ei mitään mökin porukallemme ja menimme jo perjantaina autot sivuluisussa kinttupolkuja pitkin valmistelemaan Pellavafiiliksiä. Tänä vuonna olimme siis myös töissä kyseisessä rockissa. Perjantai-ilta kuluikin varsin napsakasti saunoessa ja rämpytellessä akustista. Lauantaiaamuna ”virkeähkö” porukkamme saapui kuvankauniille paikalle Untulanrantaan ja duunit, eli roudaushommat ja järjestyksenvalvonta, alkoivat. Kannettiin lavalle mm. Diablo, Zero Nine ja Swallow The Sun ja kaikki tuntuivat olevan leppoisaa porukkaa. Tuomas the stage manager
vapautti meidät duunista tuntia ennen keikkaa, joten jäi vielä hyvin aikaa rentoutua. Keikka alkoi ja kaikki meni kuten pitikin ja meno oli
hyvä. TAAS moshasin tukan kiinni Jonin kitaraan. Näitähän sattuu ja vieläpä useasti. Keikan jälkeen saimme kätösiimme Wacken DVD:n ja kappas, siellähän oli meidän metal battle -keikalta biisi Say Love! Hienoa! Pellavarock on sellainen tapahtuma, jonne täytyy kyllä joka vuosi jotenkin änkäytyä. Jos ei soittamaan,
niin yleisöksi tai duuniin! Kiitokset jälleen Hartzalle & Tainalle ja koko järjestysporukalle mahtavasta seurasta.

-Jussi

Loppukevät ’06 / kesää odotellessa…

Teatrian hienojen fiilisten jälkeen oli luvassa muutama reenausviikonloppu PMMP:n lämppäyskeikkaa silmällä pitäen. Saimmekin settimme ylläpidettyä hyvässä ojennuksessa ja porukka olikin kunnon vireessä kyseisenä iltana Pyhäjärven Pohdin talolla 8.4. Kuuleman mukaan lippuja oli mennyt n. 550kpl, joten porukkaa riitti kuin pipoa Pyhäjärven yleisen meiningin huomioon ottaen ja fiilikset oli tietysti katossa! Meidän täytyi soittaa omilla vehkeillä ja myös PMMP:n korvamonitorointijärjestelmän vuoksi oma monitoriosasto oli hommattava. Bergströmin Mikkohan sieltä sitten hätiin tulikin (tänks :D) ja hoiti hommansa rautaisella ammattitaidolla.

Lavalla oli siis PMMP:n backlinen lisäksi meidän oma backline ja omat monitorit. Erittäin ahdasta siis oli, mutta kaikesta huolimatta kaikki meni niinkuin pitikin.

Keikkailtaa edeltävänä iltana otimme soittokämpällämme hurjat määrät promokuvia, joista lopulliset kaksi on nähtävissä tuolla ”PROMOKUVAT” -osiossa ja yksittäiskuvat löytyvät jokaisen omasta profiilista. Kiitokset hienoista otoksista kuluu Kaurajätille alias Timo Oravakankaalle ja tietysti assistenteille Marialle ja Petelle.

Tilasimme myös sivujen päivityksen yhdeydessä 60 uutta Agonizer T-paitaa, joita voi varailla etukäteen lähettämällä minulle sähköpostia. Ohjeet ja varaustilanne löytyy tuolta ”T-PAIDAT” -osiosta. Ilmeisesti paitojen toimitus hieman myöhästyy jonkun ökylafkan megatilauksen myötä. Näin me pienet tavarantilaajat jalkoihin jäädään. No, toivottavasti tulevat kuitenkin suht ajoissa jos vaikka saisi ne Provinssirockiin mukaan.

Sitten olikin Torven keikan vuoro. Alkusekoilujen jälkeen lopullinen esiintyjäkaarti selvisi vasta keikkapäivää edeltävänä iltana, eli meidän lisäksi veivasivat Waltari ja Neverend. Kyseessä olikin jo toinen Torvi-keikka tämän vuoden puolella ja matka Lahteen sujuikin varsin lupsakoissa merkeissä. Paikan päällä keikkajärjestäjä Haataja oli vääntänyt kunnolla ruoka- ja
juomapolitiikan kuntoon ja soundcheck myös meni muitta mutkitta, joten mikäs sen mukavampaa. (Gay)puistossa häröilyn jälkeen siirryimme tsekkaamaan Neverendin keikkaa ja hyvältä vaikutti. Göteborg-osasto ammattimaisesti hoidettuna upposi yleisöön kuin puukko voihin. Paikka oli kutakuinkin täynnä ja meininki mukava. Aloitimme keikan n. klo 0:00 ja kaikki meni myös siellä kuten pitääkin Torven lavalle ominaisista tilanpuuteongelmista (tönimiset/tukanrepimiset) huolimatta. ”We want more” -huudotkin sieltä raikasi, mutta täytyi antaa tilaa illan pääesiintyjälle Waltarille. Harmiksemme emme pystyneet seuraamaan Waltarin keikkaa kuin pari biisiä, koska Pyhäjärvelle oli lähdettävä. Matkalla tuli suollettua Acidnaaman kanssa sellaista tuubaa, ettei pitkään aikaan. Toivottavasti muiden oli mukava yrittää nukkua. X) Tämä reissu oli myös meitä pitkään palvelleen Omega-keikkabussin hautajaiset, joten paluumatkafiilikset olivat myös haikeat. Ilman mitään ongelmia suoritti ylväästi rinta rottingilla viimeisen matkansa. Saapas nähdä, millä sitä tästä eteenpäin kuljetaan.

Kesälle on varmistumassa Pellavan lisäksi ainakin yksi keikka, ellei pari muutakin, joten stagella nähdään!

-Jussi

16.2. Tampere ja 19.2. Oulu

Omega-keikkabussin korjauksista ja katsastuksesta huolimatta, tuo teiden hirmu ei millään meinannut malttaa pysyä tiellä. Ilmeisesti aurauskulmien säätöhomma oli jäänyt välistä pois, koska ratti kääntyili puolelta toiselle suorallakin ajettaessa. Hirvaskankaan kohdalla onneksemme joko renkaat olivat jo niin kuluneet tai kulmat säätyivät itsekseen paremmiksi, koska auto meni jopa hetkiä suoraan. Loppumatka Tampereelle sujuikin varsin turvallisissa merkeissä.
Sputnik on hieno paikka ja onneksi siellä oli hissi! Ennen saapumista paikan päälle mietiskelin kauhulla roudausta rappusia pitkin kolmanteen kerrokseen, mutta kauhukuvat olivat turhia. Suht. pikaiseen saimme kamat lavalle ja soundchekissäkään ei ollut suurempia ongelmia, jos Pasin laulumikin kiertoa ei lasketa. Sputnikissa on myös hieno
backstage, ilmeisesti artistin hyvinvointia kovasti arvostetaan. Lähdimme siitä sitten Jassolle syömään ja odottelemaan illan keikkaa mm. Killswitch Engage -DVD:n tahdissa. Kauaa ei kuitenkaan keritty loikoilemaan, sillä keikan alku lähestyi ja päätimme lähteä paikan päälle. Hirveästi ei porukkaa paikalle ollut saapunut, olihan kyseessä torstai-ilta ja kyseessä suht. tuntematon bändi. Näille muutamalle
kymmenelle päätettiin kuitenkin korjata tilanne ja vedettiin niin täysillä kuin pystyttiin. Hieno keikka oli ja encorekin huudettiin, joten päätettiin vetäistä vielä Birth / The End. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että unohdin vasemman korvan tulpan backstagen pöydälle ja korva tinnitti kaksi päivää. Tulevaisuudessa pitänee olla
huolellisempi, jottei loppuelämää tarvitse sitä ulinaa kuunnella.

Yöllä roudauksen jälkeen painelimme yöpaikkoihimme ja Atte päätti mennä kotiinsa Hämeenlinnaan. Osuva valinta sikäli, että miehellä oli lasahtanut autosta laturi kolmen aikaan yöllä. Siellä se ukko oli työnnellyt autoa moottoritien ramppia ylämäkeen ja lopulta hylännyt ajoneuvonsa tien poskeen. Tästä johtuen rumpalmiekkosemme joutui tulemaan Teatrian keikalle junalla.

Sunnuntaina äijälauma saapui gourmét-aterialle meikäläisen kämpälle, itse olin kerennyt Ouluun jo lauantaina. Syötiin kunnolla ja lähdettiin keikkapaikalle. Teatrialle päästyämme
U.D.O. teki vielä soundcheckiään ja ihailimme legendan periksiantamattomuutta. Aiheeseen liittyen käväsin edellisenä keskiviikkona haastattelussa Radio Rockpoliksessa ja lähetyksen voi kuunnella TÄSTÄ, mikäli meikäläisen jorina jotakin kiinnostaa. Ensikosketus Teatriaan oli hieno. ”Mahtava keikkapaikka” -muminaa kuului sieltä täältä. Myös backstagepuitteet olivat siinä kunnossa, ettei oltu ennen nähty. Ystävällinen henkilökunta, ylläpito ja ammattimiehet nappeja vääntelemässä tekivät suuren vaikutuksen. Valtaosa yleisöstä oli
tietenkin saapunut katsomaan pelkästään Udon showta, mutta
meidänkin keikkaa tuli seuraamaan mukavan kokoinen yleisö. Täysillä vedettiin, niin kuin aina ja keikka sujuikin ilman suurempia mokia alusta loppuun. Yhdeksän biisin settimme sisälsi biisit World Of Fools, Harmless Hero, Just A Child, Prisoner, Birth / The End, Black Sun, Say Love, Everyone Of Us ja Prophecy. Juuri kun viimeiset tahdit kuuluivat, moshasin
tukkani kiinni Jonin kitaran virityskoneistoon, eikä muuten ollut ensimmäinen kerta. No sitä sattuu ja onneksi keikka oli jo käytännössä loppunut, joten noloa tukan irroittelua kesken biisin ei nähty. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mahtavan keikkaviikonlopun ja tuhannen kilometrin jälkeen on taas hyvä suunnitella uusia kujeita.
-Jussi

Alkuvuosi 2006

Uusi vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Saimme uuden soittokämpän, jota siivoilimme ja akustoimme ahkerasti. Paikasta muodostui todellinen rokkiluola ja juuri sellainen soittokämppä, jota olemme aina toivoneet. Kauaa ei keretty myöskään kinkkuja sulatella kun oli jo vuoden ensimmäiselle keikalle lähdettävä. Paikkana oli
Kuopion Henry’s pub, johon olemme jo monta vuotta yrittäneet päästä keikalle tuloksetta. Nyt kuitenkin oli ilmeisesti paikan bändivastaava vaihtunut (thank God) ja heti pääsimme näyttämään kyntemme myös kuopiolaiselle yleisölle. Ei muuta kuin Ago-kärry Omegan perään ja menoksi. Soitimme kyseisenä iltana siis Dyecrestin lämppärinä. Perille päästiin, teimme soundcheckin Dyecrestin jälkeen ja kaikki näyttikin olevan valmista illan koitokseen. Siitä lähdimme talsimaan murkinalle Pasin luokse, joka asuukin tätä nykyä Kuopiossa. Henkkaan palattuamme huomasimme, että paikkaan virtasi mukavasti porukkaa. Ennen setin alkua paikka olikin miltei täynnä. Keikka meni aivan loistavasti lukuunottamatta biisiä Whatever, johon kesken leikkiämme puuttui jokin suurempi voima. Veikkaisin, ettei niin perseelleen olla vedetty kyseistä biisiä ikinä. No, pari viimeistä biisiä olivatkin sitten yhtä juhlaa ja varsinkin Prophecy -niminen ralli näyttää toimivan yleisöön kuin vodka venäläiseen. Iloksemme huomasimme, että paikalle oli raahautunut yllättävän paljon pyhäjärveläisiä, ”Kuopion” pyhäjärveläisiä ja muitakin kavereita. Mukavaa oli.

21.1. Olikin sitten aika lähteä kohti Lahden Torvea. Pakkanen oli julma, jonka ansiosta kärryssä ollut rumpukalusto tekikin roudatessa palovammoja hanskattomien kouriin. Olimme ottaneet keikallemme paikallisen lämppäribändin nimeltä Down Under, jolle keikka olikin ensimmäinen Torvessa. Mahtavinta
oli, että Torvessa on nykyään myös backstage! Ei tarvitse siellä
komerossa enää kyykkiä. Pasillekin takahuone näytti olevan mitä parhain paikka vetäistä torkut. Lavaa oli hieman suurennettu edellisestä vierailusta, mutta pieni se edelleen oli. Teimme hieman
pakon sanelemia järjestelyjä, jotta kaikki saimme jonkin verran tilaa riehua. Checkin jälkeen lähdimme Kebabille, jonka jälkeen siittyimme Torven yläkerrassa olevaan Tirraan venailemaan keikan alkua. Kun paikalla rupesi alkamaan Karaoke, päätimme lähteä jaloista pois hyvän sään aikana.

Pojat kebabilla
Pojat ikkunaostoksilla

Down Under aloitti settinsä ja oli saanut houkuteltua paikallista yleisöä mukavasti paikalle. Näytti siellä olevan yhden miehen pittikin pystyssä. Ihan mellevää meinkiä pojat esittivät ja sitten olikin meidän
vuoro. Tällä kertaa soitettiinkin tavallista pidempi setti, olisikohan ollut 13 biisiä. Ihan hyvä sinänsä, koska soitettiin monta sellaista biisiä, mitä ei normaalikeikoilla kuulla. Bänditoiminnan oppimäärä karttui taas hivenen ja huomattiin esim. ettei biisi Indifferent toimi livenä kovinkaan hyvin, vaikka se levyllä kuulostaa perkeleen hyvältä. On ne outoja asioita nämä.
Pienestä tilasta huolimatta vedettiin apinalauman raivolla alusta loppuun. Encorehuutomylläkkäkin sieltä alkoi kuulua, joten kävimme räväyttämässä vielä Birth / The End -biisin. Ilta oli mukava alusta loppun ja haluammekin kiittää Before The Dawnin Tuomasta lipunmyynnistä, Haatajaa (DarkArt Design) loistavista valoista, miksaajaa (jonka nimeä en nyt muista, sorry :P) hyvistä soundeista.

Tästä on hyvä jatkaa, uusia biisejä väsätään koko ajan ja keikkojakin on tulossa.

Jussi

Loppuvuosi 2005

Eipäs olekaan taas vähään aikaan fiiliksistä jauhettu. Syksyn aikana on tapahtunut taas paljon ja täytyy ihan itsekin yrittää muistella mitä kaikkea oikein onkaan tapahtunut.

Wackenin reissun jälkeen hengähdettiin vähän aikaa ja tauko katkesi hienolla keikalla Pyhäjärven Myrskylyhdyssä. Äänentoisto hoidettiin
tällä kertaa täysin omilla laitteilla ja homma pelasi yllättävän hyvin! Hirmu meininki oli ja paikan sisustuksetkin saivat tuntea raivoisan yleisön kynnet tuon tuostakin. Säännöllisin väliajoin korviini kantautui rikkoutuvan tuopin ääni. Ilmeisesti kalja meni tuona iltana hyvin kaupaksi, koska omistajaa yleisön myllerrys ei pahemmin haitannut.
Illan aikana myös testailtiin hieman uutta materiaalia. Toisen livesoittonsa saaneen Prophecy -biisin lisäksi ajettiin sisään biisi nimeltä Black Sun. Hyvin toimi ja hieno ilta!

Tästä pari viikkoa eteenpäin oli keikka Infernal Voidin ja Verjnuarmun kanssa Hotelli Pihtiputaassa. Porukkaa oli paikalla kohtalaisesti ja totta kai ”kylän omat pojat” eli Infernal Void sai raivoisan vastaanoton. Meillä oli hieman vähemmän porukkaa ja Verjuarmulla vielä vähemmän. Tästä tulikin mieleen,
että illan esiintymisjärjestys olisi voinut olla vaikka nurinkurinen. Mutta eiköhän ne savometallin vääntäjät vielä ota oman paikkansa Suomessa. Meidän osaltamme ilta kuitenkin meni hyvin ja mukavaa oli. Ylläpitokin oli tavallista paremmalla tolalla, oli kunnon kotiruuat ja kaikki.

Keikkavuosi 2005 huipentui loistavaan keikkaan bänditapahtumassa Lapinlahdella. Kun alkufiiliksiä huoltoasemalla puettiin sanoiksi, niin jokainen oli sitä mieltä, ettei sinne ketään tule. Myöskin soundcheckissä oli suuria epäselvyyksiä, eikä kukaan oikein tiennyt kenen pitää tehdä ja mitä. Paikasta puuttui siis aikataulut ja ”pomo”, jonka olisi pitänyt karvaturpaporukoita komentaa. Kyseessä oli nollatapahtuma ja ajattelimme Lapinlahden nuorison viettävän aikansa mielummin kiljupullo kourassa jonkun kaukalon kopeilla. Mutta mitä vielä, sinnehän tuli
yllättävän paljon porukkaa! Katselimme jonkin aikaa Fatal Embracen keikkaa ja meno vakuutti kovasti. Hieno bändi. Sitten vetäydyimmekin hetkeksi odottamaan vuoroamme. Kun saimme räjäytettyä keikan käyntiin, kaikki toimi niin kuin pitääkin ja keikasta muodostui yksi vuoden 2005 parhaista keikoista.

Mainitaan vielä muutama muukin asia. Nimittäin kun olimme lähdössä Lapinlahdelle keikalle, niin kämppänaapurimme Nativan eräs jäsen tuli tiedustelemaan, että ”mihinkä te nyt lähdette?” Me, että ”keikalle”. ”Ei kun tarkoitan, että mihinkä te muutatte, kun olette nyt saaneet häädön tästä kämpästä?” Me, että ”häh?” Parin tulikivenkatkuisen ja tiedustelevan puhelun päätteeksi selvisi, että Pyhäjärven Nuorisoseura oli pitänyt jonkinlaisen kokouksen ja meidän tietämättä päättäneet, että kämppämme siirtyy Nativalle. Oli kuulemma pitänyt tuoda joku lappu myöhemmin vaivihkaa meidän kämpälle. Myöhemmin juttelin Nativan edustajan kanssa, niin he eivät vielä olleet edes päättäneet ottavatko kämppää vai ei. Voisin tässä jauhaa faktat tiskiin Pyhäjärven nuorisotoiminnasta, mutta jätetään ne hautumaan, koska saimme todella upean uuden kämpän vanhan meijerin tiloista, johon muutimme joululomien aikana. Siitä myöhemmin juttua tuolla ”SOITTOKÄMPPÄ” -osiossa.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

-Jussi

04.08. – 07.08. WACKEN OPEN AIR 2005

Hola! Alkukesästä Inferno Magazinen porukka valitsi meidät edustamaan Suomea Wacken Metal Battle -bändikilpailuun. Aivan hillitön riemunpurskahdus tuli suusta jos toisestakin. Patrikillekin keikasta kerrottiin vasta paljon myöhemmin. :) Olihan sillä jo valmiiksi pureskelemista Tavastian keikassakin.

4.8. Klo 09:00 päräytettiin Omega-keikkabussi käyntiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä ja suunnitelmissa Jasson haku kyytiin Tampereelta (niin kuin kävikin). Omega on kyllä palvellut meitä jo monta vuotta ja sen kyllä huomaa; Bensa haisee, ihme nakutusta, penkki vinossa, rätinää, nykimistä jne. Tällä kertaa lähti toinen sivupeili moottoritiellä lentelemään omia teitään paremmille mannuille ja sinne se pöpelikköön hävisi. Sehän ei meidän menoa haitannut. Koska farmarin takaosasto oli täynnä matkaroinaa ja soittimia, täytyi kaistaa vaihtaessa muiden huutaa kovaan ääneen ”EI TUU” kolarin välttämiseksi. Tuli sieltä autoa tai ei. Helsinki-Vantaalle päästyämme rupesi todella ns. jännäkakkaa pukkaamaan, kun niitä teräsputkiloita rytisi maanpintaan tuon tuostakin.
Maalaistolloiksi suoriuduimme kaikennäköisistä pakollisista asioinneista yllättävän hyvin. Ja eipä aikaakaan, kun oli lentoon lähtö. Pakko siinä oli vähän napanderilla menoa liukastaa ja hyvin luppoisasti hienoisesta alkujännityksestä huolimatta lento sujui. (Tosin jälkeenpäin Pasi kertoi, että kone oli juuri ja juuri osunut Hampurin kiitoradalle).

Päästyämme perille, oli autovuokraamohuijauksen aika. Koska varaamaamme autoon ei olisi saanut mennä kuin viisi ihmistä, jouduimme hieman soveltamaan tätä käytäntöä. Jonin kanssa jäätiin nurkan taakse venailemaan ”muka” neljää vuokralaista. Lopultahan ne sieltä tulivatkin ja hypättiin kyytiin. ”GOGOGOGO”! Liikkeelle päästiin ja onneksi
olimme väsänneet kunnon kartat. Ajettiin nimittäin suoraan, kertaakaan harhaan ajamatta Itzehoen autobahnille 23. Tulipa sekin opittua, että Saksassa valtatiet tehdään betonista. Matka sujui suht. nopeasti, mutta emme oikein ymmärtäneet paikallista nopeusrajoitusmeininkiä. Onko siellä jotkut alinopeusrajoitukset? Satasen alueella 160 lasissa ja autoja (myös poliisit) vilisee ohi. Saksa on hullu maa.

Saavuimme Itzehoeen ja pysähdyimme huoltoasemalle pakolliselle pissitauolle ja ostamaan lisää ”virvokkeita”. Matka jatkui ja aikamme ajeltuamme pääsimme lopulta Wackeniin. Käytiin jostakin ihme navetasta (tämmöinen muistikuva ainakin minulle jäi) hakemassa vip-passit, ajoluvat jne. Ja viimein,
Wacken Open Air häämötti edessämme. Etsimme autollemme ja teltallemme sopivan sopukan ja pistettiin leiri pystyyn. Loppuilta menikin tutustuessa paikkaan ja ihmeteltäessä meininkiä. Pojat tietysti meni heti Nightwishin backstagelle. Niinpä tietenkin. Myös makuupussia yritettiin kovasti löytää Atelle, mutta ainoaksi saaliiksi jäi kaksi
mustaa jätesäkkiä. Wacken-logolla varustettuna, tietenkin.

5.8. Perjantai. Vettä tuli kuin Esterin p****estä. Aamulla huomasimme, että eräs bändimme jäsenistä oli ilmeisesti luullut, että ns. isohätä-WC sijaitsee aivan teltan vieressä. Myös oksennukset kannattaa ilmeisesti heittää teltan sisälle. Aamukahville ja paikka tarkempaan syyniin. Katseltiin vesisateessa Bloodbathia ja meininki oli
hieno. Jasso oli aiemmin päivällä kaulaillut Mikael Åkerfeldtiä ja luullut, että surprice act on Opeth, mutta sehän perskeles laulaa nykyään Bloodbathissäkin. Hengailtiin ympäriinsä, kunnes näin, että EDGUY tulee paikalle helikopterilla. Terve! Kopterin kyljessä oli logot ja kaikki. No, se on sitä ison maailman meinikiä se.
Hieman harmittaa, kun leirintäalueella tolskatessa tuli missattua Machine Head, mutta aina ei voi voittaa. Tuli kyllä missattua monta muutakin katselemisen arvoista bändiä… Perjantain special surprice act oli siis Stratovarius ja pojat oli yllättäen taas kömpinyt backstagelle piikkilanka-aitojen ylitse. Toivat tuliaisina leiriin Absolut Vodka -pullon, saivat sen kuulemma ihan ”luvalla”.

6.8. Lauantai. Straton bäkkäriltä lanseerattu Absolut oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä. Paskaisia ja väsyneitä jätkiä heräili teltasta ja vuokrapirssistä. Tässä vaiheessa jokainen elätteli toiveita, että W.E.T Stagen bäkkäriltä löytyisi lämmin suihku, mutta mitä vielä.
Leirintäalueen suihkuun vaan, jossa veden lämpötilalle oli kaksi vaihtoehtoa. Jäätävän kylmää tai saatanan kylmää. Toimii! Omaa keikkaa odotellessa perustimme Jasson kanssa powermetal-projektin nimeltä Dragonwhores. Jep. Päivällä myös Atte ja Jasso pääsivät saksalaiselle Deutsche Welle tv-kanavalle, kun soittivat
meidän biisejä bajamajaan rakennetussa soittokopissa. Oli savukoneet, valoshow ja
kaikki! Tässä vaiheessa festaria maasto oli muuttunut jo mutavelliksi ja kyseistä velliä myös toimme lahkeissamme kotiin asti tuliaisiksi. Keikan alku lähestyi ja venailimme hirveän backlinen kanssa pakettiautokuljetusta (basso, synat ja pari kitaraa). Sieltähän se sitten tuli ja viskasimme karmean
suuren kalustomme kyytiin, johon olisi mahtunut koko yleensä käyttämämme backline + PA:t + äijät. Vihdoin pääsimme W.E.T stagen backstagelle, jossa odotti lisää mutaa, muutamia pulloja vettä ja lava kaljaa.
Viriteltiin täpinöissämme vehkeitä ja edellinen Wacken Metal Battle -akti soi taustalla. Kaikki näytti olevan valmista ja pääsimme lAvalle tekemään line-cheCkiä. Aikaa oli hurjat 20 minuuttia ja Atella olikin Kova työ saada miljoona peltiään siinä ajassa ojEnnukseen. Aloitus myöhästyi viisi minuuttia, joteN jouduimme järjestäjän
pyynnöstä jättämään yhden biisin pois. Päätettiin yksissä tuumin, että pois jäävä biisi on Just A Child ja lähdettiin lavalle. Prisonerilla startattiin ja heti huomasimme, että soundcheck on tärkeä asia. Kitarat pauhasivat aika kovalla ja rumpuja ei kuulunut yhtään. Eikä myöskään lauluja. Oli erittäin hankalaa laulaa, kun ei kuullut muita lauluja yhtään, eikä kyllä myöskään omaa laulua. No ei siinä mittään, kovasti hoilattiin ja täysillä vedettiin! Meininki oli hieno ja koko ajan lappasi porukkaa telttaan lisää ja lisää. Lopulta paikka olikin aika
täynnä ja yleisökin alkoi pikku hiljaa villiintyä. Kuitenkin soittoaikamme oli vain puoli tuntia miinus se viisi minuuttia, joten keikka olikin aika äkkiä ohitse. Kaippa se keikka kuitenkin suhteellisen hyvin pysyi kasassa, vaikkei rumpuja ja lauluja kuulunutkaan, koska ainoa negatiivinen kommentti keikan jälkeen yleisöltä oli: ”loppu liian äkkiä”! Kävipä Metal Storm Radion jamppakin kehumassa ja napsimassa kuvia. Setti oli 1. Prisoner, 2. Everyone Of Us, 3. Harmless Hero, 4. World Of Fools ja 5. Say Love. Keikan jälkeen kyyditys lähti takaisin kohti tavaroidensäilytyskonttia, joten se viimeinenkin Metal Battle -bändi jäi näkemättä.

Tuloksia odotellessamme notkuttiin VIP-alueen kaljateltassa ja tutustuimme jälleen moneen mukavaan tyyppiin. Opiskelimme myös japania, terkkuja Hirokolle vaan. Ee karada, kusái omanko, kusó!

Kello läheni puolta kymmentä ja lähdimme päälavojen tuntumaan venailemaan tuloksia ja samalla katselimme sivusilmällä Kreatorin keikkaa. Julkistus oli lopulta tunnin myöhässä ja Pasin kanssa meni odottelussa hermot. Ajateltiin, että ”ei kiinnosta pätkääkään” ja lähdimme takaisin kaljateltalle. Noin puolen tunnin kuluttua Jassolta tuli viesti, että ”Brasilia voitti” ja iloittiin poikien puolesta. Oli kuulemma tulosten julkistaminen tapahtunut saksan kielellä, eikä kukaan ollut tajunnut mitään. Myöhemmin Suomessa Atte oli kaivanut jostain tekstin:

”On W.E.T. Stage the first hours of Metal Battle took place. Six bands out of six countries: STIGMA (ITA), UNLEASH THE FURY (B), MANIFEST (N), AGONIZER (FIN) and TUATHA DE DANANN (BRA) was fighting for big points from the audience. But GORILLA MONSOON (GER) has won, because they really was the best in all categories.”

Täytyy kyllä jonkin verran kritisoida tuota systeemiä, koska kyllä nyt perkele kansainvälisen kilpailun tulokset tulisi julkistaa englannin kielellä. Loppu hyvin kaikki hyvin, joka tapauksessa. Keikka oli niin hieno kokemus, että voiton menettäminen ei harmittanut oikeastaan yhtään. Loppuilta vietettiinkin sitten taas häröillessä ja kaikennäköistä todella järkevää tehdessä.

Sunnuntai 7.8. oli kotiinlähdön aika. Traktorilla hinattiin vuokra-automme pois, kuten moni muukin joutui tekemään. Mentiin odottelemaan hetkeksi kamoja kontista, mutta eihän se Jörg ollut vielä herännyt. Päätettiin Jasson ja Aten kanssa lähteä etsimään kahvia ja yhtäkkiä huomasimmekin kävelevämme catering-telttaan, jossa oli
kaikennäköisiä herkkuja tarjolla. Ilmeisesti ovivahti katseli juuri silloin muualle, koska meidän jälkeen tulleilta ihmisiltä tivasi joitakin ihme ruokalippuja. Ei muuta kun herkut naamaan ja mahat kylläisenä takaisin kontille. Puolen päivän tienoilla vehkeet saatiin ja lähdettiin matkaan. Jos tulomatka Hampurista Wackeniin kesti tunnin, niin paluumatka kestikin kolme tuntia. Hirmuiset ruuhkat baanalla. Pysähdyttiin vielä matkalla P-paikallekkin, jossa oli n. 200 muuta ihmistä myös jonottamassa vessaan.

Hampuriin kuitenkin päästiin ja hirvitti viedä vuokra-autoa takaisin, koska olimme tehneet mutaisilla kengillä ja lahkeilla autossa nukkuessamme mukavaa jälkeä. Onneksi kentän lähistöllä oli huoltoasema, jossa oli imurointimahdollisuus ja saimme pahimmat
kurat autosta poistettua. Lentokentällä oli edessä taas autovuokraamohuijaus ja jäimme Jonin kanssa kyydistä pois. Yllätykseksemme vuokraamon pitäjä ei sanonut paskaisuudesta mitään, tarkasti vain, että auto on kunnossa ja sillä selvä. Kentälle murkinalle (ei pysynyt sisällä) ja koneeseen.

Paluumatka menikin aika rattoisasti, tosin pelotti hieman tulomatkaa enemmän. En kyllä perskeles tykkää lentämisestä. Onneksi koneessa oli muitakin karvapäitä festivaaleilta tulossa, joten emme olleet ainoat, jotka haisivat pahalle. Tuntuipa hyvältä päästä Suomeen! Hypättiin autoon ja huoltoasemareissun kautta Tampereelle, jonne jäin Jasson luokse yöksi. Muut pojat jatkoivat Pyhäsalmeen ja Atte vielä sieltä Nivalaan. Lieneekö ollut joskus klo 06:00 – 07:00 perillä.

Ja mitä opimme; saksalaiset puhuvat Saksaa, etanat ja heinäsirkat ovat kooltaan n. 15cm, kalja on halpaa. Oli kyllä loistava reissu, vaikkei kisaa voitettukaan! Suosittelen Wackenia kaikille, jotka siellä eivät vielä ole käyneet.

-Jussi

26.07.2005. Agonizerin leirissä sattuu ja tapahtuu

Oho, edellisestä päiväkirjamerkinnästä neljä kuukautta! Tällaista ei soisi sattuvan enää, korjataampas tilanne. Kai se läppärikin on jostakin velaksi ostettava, jotta tämäkin osio pysyy kunnossa. Hirveästi on bändissä taas sattunut, mutta kuin ihmeen kaupalla meillä on jonkinlainen ”selviytymisominaisuus” tilanteessa kuin tilanteessa. Jatketaan siis mihin edellinen merkintä jäi.

Aiemmassa viestissä höpötetään keikkarumpalista ja korjataan sekin heti kuntoon, koska Atte on ollut jo kauan aikaa vakinainen Ago-miehistössä. Se päätettiin yksissä tuumin Tuiskulan, Wäinön ja Iisalmen keikkojen jälkipyykissä. Agonizerin aiempi lievä horjuvuus on nyt tipotiessään ja keikkameininki tuntuu sanoinkuvaamattoman hyvältä.

21.5. Käytiin Nivalan Tuiskulassa lämmittelemässä Stam1naa ja rutiinimeinikiä oli muuten, paitsi että oli Aten ensimmäinen keikka Agonizerin riveissä. Atte kuitenkin osottautui ammattiukkeliksi, joten kaikenlainen hätäily ja panikointi olikin ollut
täysin turhaa. Hienoa, bueno! Stam1nan ukotkin vaikuttivat mukavilta jampoilta, toivottavasti heitä nähdään vielä tulevaisuudessakin. Pyhäjärven Wäinössä vetäistiin keikka 3.6. käytännössä Nuorisoseuran porukalle, oli sinne jokunen muukin paikalle vaivautunut. Mukavaa oli joka tapauksessa, mutta ei siitä sen enempää. Keikka Iisalmen luuniemessä 7.6. oli myös mukava kokemus, vaikka päivä oli tiistai. Täysillä vetäistiin ja muutamien ihmisten suosionosoitukset lämmittivät mieltä. Kaurajätti alias jokapaikanhöylä teki reissusta videotallenteenkin, mutta taitanee olla tällaiselle ”vakavahenkiselle” :D bändille turhan huumorpitoista promootiota, jos sitä esim. tänne sivuille alkaisi työntämään.

Iisalmen keikan jälkeen silloinen kosketinsoittajamme Mika Heinonen ilmoitti, ettei jatka enää bändissä. Syyksi ilmoitti kiinnostuksen totaalisen loppumisen ja lupasi kaikin tavoin auttaa meitä eteenpäin. Koko muu bändi oli aivan murtunut, menetimmehän loistavan kosketinsoittajan lisäksi stemmalaulannan kokonaan. Sanottakoon tähän väliin, että tuohon aikaan meillä oli jo tiedossa se, että meillä on keikat Helsingin Tavastialla 15.7. ja Saksan Wackenissa 6.8. Joskus sitten muutaman pullon jälkeen liikuttuneessa tilassa päätettiin, että ”lauletaan ite”! Jasso oli jo aiemmin mitä lie silmällä pitäen hommannut kolme mikkiä bändikämpälle, joten lupausten lunastaminen seuraavana päivänä oli miltei pakkoteko. Kun päästiin lauluja treenaamaan, Tavastiaan oli aikaa kuukausi ja mitkä lie housussa. Kauhealtahan se alussa kuulosti, mutta ankaralla treenillä se rupesi pikku hiljaa sieltä irtoamaan. Keikkakosketinsoittajaksi kysyttiin Jonin pikkuveljeä Patrik Lainetta ja mieshän oli mielissään tulossa mukaan. Homma sitten koeajettiin Helsingin Tavastialla.

Perjantaina 15.7. lähdettiin kohti Tavastiaa ja kellään ei ollut mitään hajua, missä päin Helsinkiä kyseinen keikkapaikka sijaitsee. Matka sujui leppoisasti kahdella farmariautolla, toista ajoi Atte ja toista, jo legendaariseksi muodostunutta Omega-keikkabussiamme meikäläinen.
Pitkän matkan jälkeen stadin keskustassa lopulta pyöriskeltiin ja ihmeteltiin, että missä ihmeessä se Tavastia on. Lopulta kuitenkin paikka onneksi löydettiin. Olimme kiertäneet ympyrää Tavastian ympärillä, koska tietöiden takia emme ilmeisesti päässeet ajamaan oikeita katuja perille. Souncheckiä kehiin ja kaikki tuntui toimivan todella hyvin. Vähäksi aikaa latautumaan kaupungille ennen keikkaa ja sitten Tavastian
legendaariselle backstagelle jännittämään. Itse keikkapaikka oli yllätyksekseni täynnä, ainakin lähes täynnä ihmisiä. Hypättiin lavalle ja vedettiin niin lujaa kuin pystyttiin. Kaikki meni hyvin ja yleisökin tuntui diggaavan. Patrik, eli Papu veti myös todella hienosti koko keikan ja siinäpä hatunnoston arvoinen suoritus, oli nimittäin miekkosen ensimmäinen keikka missään. Aivan loistava fiilis jäi keikasta jälkeenpäin.

Viikon päästä olemme siis lähdössä Wackeniin edustamaan Suomea Metal Battle -bändiskabassa. Harvoin se demobändi menee keikalle lentokoneella! No, toivottavasti kaikki menee hyvin, sitä varmasti toivoo jokainen bändin jäsen ja ehkä jokunen muukin. Ei muuta kuin jäitä hattuun ja täytyy toivoa, ettei taju lähde lavalla jännityksen takia.

Lisäys: tuosta Tavastian keikasta saattaa myöhemmin tulla näille sivuille videomateriaalia.

-Jussi

21.03.2005. Keikkoja, uusi keikkarumpali ym. höpinää

Höpsistä vaan, hengenheimolaiset. Paljon on taas tapahtunut ja lieneekin syytä ruotia muutamia tärkeitä asioita myös täällä. Kotisivut natisevat liitoksissaan, niin paljon kaikennäköstä uutta tavaraa on sivuille tullut ja lisää tulee koko ajan. Kuten monet ovat varmaan huomanneetki, Agonizerista lähti rumpali ja tilannetta paikkaamaan saatiin keikkakannuttajaksi raahelainen Atte Palokangas. Tai no, Nivalasta syntyjään, mutta eniveis. ”Osaava kaveri”, -mietin ensimmäiseksi kun Whatever -biisi kulki pikajunan varmuudella eteenpäin uuden hemmon kynsissä. Todella hienoa, että saatiin nopeasti asiat kuntoon, ettei lyssähdä tämä homma kokonaan varsinkaan nyt, kun pitäisi täysillä paahtaa eteenpäin. Mutta juuri nämä edellämainitut asiat tekevät juuri tämän ”eteenpäin paahtamisen” mahdolliseksi.

Agonizerilla oli keikkakin tuolla Pyhäjärven Myrskylyhdyssä 4.3. Illan aikana oli tarkoitus soittaa kaksi settiä (kuten tapahtuikin), alaikäisille välillä 20-23 ja täysi-ikäisille siitä eteenpäin. Tapahtuman oli järjestänyt Mannerheimin Lastensuojeluliitto, jolle kuuluu suuri kiitos hienon tapahtuman järjestämisestä! Mukavaa, että joku järjestää Pyhäjärven nuorille tällaisia tapahtumia. Sen sijaan eräs toinen nuorten asiaa ajava taho ansaitsee sapiskaa törkeästä käytöksestä ja tarkoituksellisesta valehtelusta. Eihän se kivalta tunnu, kun mainetta yritetään väkisellä liata kaikennäköisillä törkeillä valheilla esim. että ”Agonizeria ei kannata ottaa keikalle, koska ne ryyppää ja hajoittaa paikkoja”. Tällaiset puheet tärkeille tahoille ovat todella säälittäviä ja loukkaavia. Enkä valehtele yhtään, jos sanon, että meinasin tehdä kyseisestä asiasta tutkintapyynnön poliisille aiheettomasta maineen likaamisesta. No se siitä, mutta suuret kiitokset kuuluvat siis Mannerheimin Lastensuojeluliitolle! Juuri näin!

Itse keikat menivät loistavasti, lavalla oli siis kolme puoliakustista (paitsi Jasso joutui turvautumaan sähkökitaraan oman puoliakustisen losahdettua), kolme laulua (Joni, Mika ja Pasi) sekä koskettimet, joista oli käytössä ainoastaan ”piano” -soundi. Täysi-ikäisten keikalla nähtiin hieman enemmän heiluvaa yleisömerta, se kun on tuo ”aikuisten juoma” joka pistää liikettä punttiin. Soitettiin pari uutta biisiäkin, eli Harmless Hero ja Indifferent -nimiset rallit. Hienoa settiä oli ja toivottavasti saadaan pikaisesti näille sivuille kuvamateriaalia kyseiseltä keikalta.

Toivottavasti myös saadaan kesäksi paljon keikkaa. Alustavasti olemme sopineet Nuorisoseuran kanssa keikasta Pyhäjärven Kesäteatterilla (Perinnepihassa) 4.6. eli jonkinlaiset ”koulunlopettajaisbailut” on siis kyseessä. Toivottavasti suunnitelmat onnistuvat ja siitäkin keikasta tulee kyllä tänne sivuille infoa, kunhan homma varmistuu. Myös ”jo varmistunut” keikka on tuolla Tuiskulan kevätkauden päättäjäisissä 21.5. jossa olemme Stam1nan lämppärinä. Siinä on kyllä niin hieno bändi ettei mitään järkee. Tulkaa kaikki todistamaan Agonizerin keikoille muutamaa uutta biisiä ja myöskin uutta keikkarumpalia tietenkin! Toivotan omasta puolestani tämän tekstin lukijoille hyvää loppukevättä ja myöskin alkavaa kesää.

Jussi

29.01.2005. Kaapelitehdas, Helsinki

27.10.2004 Sain tiedon Suomen ensimmäisten metallimessujen, Finnish Metal Expon Hilselinko-demobändikilpailusta ja hirmu säätämisellä lähetin paketin postiin. Ensimmäisten karsintojen jälkeen olivat kuuleman mukaan karsineet 148:sta bändistä 23 tarkempaan syyniin. Mietittiin kovasti, olisiko meillä mahdollisuuksia olla noiden jäljelle jääneiden joukossa. Sitten tammikuussa ilmoitettiin neljä finalistia ja mehän perskeles siellä oltiin! Henkilökohtaisesti hypin seinille tiedon saatuani, koska oli mahdotonta käsittää, että meidän bändi pääsi finaaliin noinkin monen bändin joukosta.

Tiedon saannin jälkeen treenattiinkin sitten joka viikonloppu monta kertaa, paitsi yksi jäsen ei päässyt kuin pari kertaa paikalle. Tähän väliin Jassokin kerkesi kirjoittamaan päiväkirjaa kännykkäänsä (unohti tietysti julkaista, niin kuin Jasson pettämättömään tyyliin yleensä kuuluu):

”Moro kaikille. Oli aivan pakko kirjoittaa hieman Ago-perheen kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmista. Nyt on lauanta 15. tammikuuta ja kello on 9:48. Matkustan kohti Oulun linja-autoasemaa, josta Jussi aikoo tulla minut noutamaan hirmuisessa rapulan tärinöissään. Eli joudun venaamaan muutaman tunnin lähiöräkälässä (tuli se sittenkin). 29 tammikuuta pääsemme heiluttamaan visvaisia pääkoppiamme Hilselingon tahtiin Hellsingin (Hell, SinKing! toim. huom.) suuntaan. Tuntuu aivan perkeleen hienolta! Olemme treenanneet settiä kuntoon kaikella ajalla, mitä meille on suotu. Mikakin alkoi pröystäillä treenien suhteen ja hommasi itselleen toimivan mikin. Onneksi Pasin mikki on aivan paska. Viisi viisua on settiin lätkäisty ja hommahan toimii niin kuin kossupullo 21 sekuntiin, eli tappavan hyvin. Night Of Foolsia on hiljalleen suunniteltu, mutta tarkkaa päivämäärää ei oo lyöty vielä lukkoon. Tarkempaa tietoa tulee sivuille sit ku sitä on.”

Siinäpä siis Jasson avautumista muutaman viikon takaa. Noh, asiaan, eli esiintymispäiväksi varmistui lauantai 29.1. klo 18:00. Finaalibändeistä ehdottomasti paras soittoajankohta. Hilselinko-päivä lähestyi ja kaikki näytti olevan valmista. Homma meni sitten niin, että minä ja Jasso lähdettiin jo torstaina Tampereelle, jotta ei perjantaiaamuna tarvitsisi sitten kovin pitkää matkaa ajaa. Piti mennä ajoissa paikan päälle, koska ohjelmassa oli perjantaille suunniteltua levymyyntiä ym. häröilyä. Perille päästiin, nukuttiin Tampereella yö ja suunnistimme kohti Helsinkiä. Kaapelitehtaalle saavuimme klo 15:00 ja siellähän olikin jo täysi härdelli päällä. Järjestäjä oli hukannut meille kuuluvat rannekkeet jonnekin, joten niitä siellä sitten etsiskelimme, kunnes löysimme
sitä ennen Pellavarock-ständin. Olin jo aiemmin Hartza the Promotorin ja Taina the Headmasterin kanssa sopinut levymyynnistä, joten levytaakastakin pääsimme siinä samalla eroon. Siinä me sitten oltiin. Kaksi ääliörokkaria Helsingin Kaapelitehtaalla ilman lippuja/rannekkeita ja meikäpoika riehuu mattoveitsen kanssa levylaatikon kimpussa. Levyt saatiin näyttävästi myyntipaikalle ja rannekkeetkin löytyivät myöhemmin.
Tämän jälkeen ilta kuluikin pitkälti huurteisen parissa bändejä katsellen ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa jutellen. Kill The Romancen biisit kuulostivat hyvältä.

Lauantai, aah ei ollut edes pahaa oloa, koska oli mennyt jo hyvissä ajoin unten maille keikkaa silmällä pitäen. Yhden aikaan keskustan kuppilaan ja sieltä sitten kolmeksi metrolla Kaapelille. Äijätkin olivat saapuneet pienten eksymisreissujen jälkeen paikan päälle. Jaoin ukoille rannekkeet ja mentiin sisälle fiilistelemään. Kaikki muut olivat paikalla paitsi Toni. Toni oli jostakin syystä lähtenyt vasta puoli kahdeltatoista ja vielä pysähtynyt Pihtiputaalle shortsiostoksille. No mikäs siinä. Paskat housussa odoteltiin, että josko saapuisi paikalle. No sieltähän se sitten viimein tuli ja viideltä päästiin backstagelle virittelemään soittimia. SinKingin musiikki kuului epäselvästi taustalta ja jännitys oli kyllä melkoinen. Puoli kuudelta sitten päästiin vaihtamaan omia nuppeja ja sellaista lavalle. Kattelin sieltä verhon takaa, että ”helvetti ku on porukkaa”. Sali oli aivan täynnä.
Hienoinen etulyöntiasema meillä kyllä oli, nimittäin meillä oli omana miksaajana itse Anssi Kippo! Noh, eihän siinä line-checkissä kyllä paljoa kerkeä säätämään, loppukeikasta olikin jo ilmeisesti todella hyvät soundit. Soitettiin biisit Say Love, Cain The Slayer, Prisoner, Just A Child ja World Of Fools. Ja kyllä kelpasi. Yleisöstä lähti hirmuinen meteli ja encoreakin huusivat vielä pitkän aikaa, vaikka se olikin bändikilpailu. :) Tuntui kyllä todella hyvältä kun tajusi, että nyt siellä ei tällä kertaa ole pelkästään omat kaverit huutamassa.

Keikan jälkeen olin niin piipussa, etten pystynyt liikkumaan puoleen tuntiin mihinkään. Odottelin vain hengen salpautumisen loppumista ja tankkasin nestettä. ”Kaikkemme annettiin” -mietin. Vihdoin pääsimme jaloillemme ja roudaus oli vielä edessä. Onneksi siellä ei paljoa kampetta ollut, koska lavalla oli backline valmiina. Vihdoin baarin puolelle huurteisen pariin jälleen ja odottelemaan tulosten julkistushetkeä. Sitten kun se hetki tuli, niin voittajaksi ilmoitettiin SinKing. Hetken aikaa olo
oli tosi pettynyt, mutta sitten se ei enää vituttanut ollenkaan ja pystyi jopa mielessään iloitsemaan voittajan puolesta. Kävin katsomassa levymyyntitilanteen ja kas kummaa: kannelliset levyt oli melkein loppunut! Kannettomiakin oli myyty mukava määrä. Kiitos kaikille levyn ostaneille, Te tuette bändiämme tällä vaikeakulkuisella ja monttuisella tiellä. Levyjä on siis enää puolenkymmentä joten vielä kerkeää, jos omaksi haluaa. Kohta koko 1000:n kappaleen painos on totaalisesti loppuunmyyty. Toki jäljelle jää vielä kannettomia ns. promolevyjä jonkin verran.

Sunnuntaina sitten nuutuneena lähdimme kolmelta päivällä ajelemaan kotia kohti ja tietysti: hirveä lumimyrsky. Matka Helsingistä Ouluun kesti yli 11 tuntia. Pulkkilan kohdalla tuli niin paljon lunta, etten ole koskaan moista kokenut. Enkä halua uudestaan kokeakkaan. Mutta reissu oli mahtava, saimme paljon tehtyä bändille promootiota, uusia kontakteja ja tuttavuuksia. Hieno tapahtuma, ensi vuonna varmasti uudestaan paikan päälle. Mainittakoon vielä, että lauantain bändeistä jäi erään bändin loistava keikka vaivaamaan mieltä ja se bändi oli Purity. Taidampa ostaa levyn.

-Jussi

22.10.2004. Stella Star, Helsinki

Paljon on hieman yli parin kuukauden aikana tapahtunut ja on siis hyvä välillä kertailla jotain täälläkin. Ollaan keretty saamaan potkut treenikämpältä, saatu treenikämppä takaisin, Mika on päässyt armeijasta jne. Keskitytään nyt kuitenkin Helsingin keikkareissuun.

Hienoisen tauon jälkeen oli mukava taas lähteä keikalle. Kyseessä oli siis Agonizerin historian ensimmäinen keikka Helsingissä ja hienoiset jännityksentunteet velloivat mahassa. Tosin yö tuli nukuttua ihan normaalisti, toisin kuin vuosia sitten, kun olimme menossa Children Of Bodomin lämppäriksi. Silloin ei paljoa nukuttu ja aamulla maha oli jännityksestä niin kipeä, että luuli viimeisen hetkensä koittaneen. Nyt olimme monet viikonloput trimmanneet settiä ja kaikki tuntuikin suht. turvalliselta keikkaa ajatellen.

Perjantai-aamuna sitten kokoonnuttiin bändikämpälle kahvittelemaan ja latautumaan. Hienosäätöjä suunniteltiin ja fiilis oli veikeä. Ei ollut mitään hajua, millainen paikka Stella Star on. No, laitettiin kamat autoon ja ruvettiin lähtöä tekemään. Kaikki muut paitsi Toni ja Mika oli jo Omega-keikkabussissa lähtövalmiina, kunnes saatiin kuulla, että Tonin täytyy hoitaa vielä erinäisiä velvotteita ja että
heidän lähtönsä siirtyy iltapäivälle. Kauhu valtasi auton ja sisustukset oli vähällä kärsiä ukkolauman mylvinnästä. Olihan kyseessä tärkeä keikka Helsingissä ja soundcheckin piti alkaa klo 20:00. Mietittiin, kuinka on mahdollista keretä neljässä ja puolessa tunnissa perjantairuuhkassa Pyhäjärveltä Helsinkiin. Kuulosti niin uskomattomalta, että päätettiin unohtaa koko juttu ja lähdettiin matkaan. Onneksi myöhemmin Toni oli päässyt irti osasta velvotteitaan ja pojat pääsivät hieman aikaisemmin liikkeelle.
Oltiin jo Jyväskylästä ohi menty, kunnes Mika soitti, että ovat unohtaneet ajo-ohjeet treenikämpälle. No voihan v***u. Kotvan kokoontumisen ja mietiskelyn jälkeen päätettiin repiä omat ajo-ohjeet puoliksi ja jättää ne Heinolan Tähtihovi-huoltoasemalle. Olihan se Heinolassa…? Suunnitelma toimi ja huoltoaseman tädit lupasivat toimittaa puoliksirevityt ohjeet mattimyöhäisille.

Helsinkiin saapuessamme rupesi mahaan tulemaan se tuttu jännityksen tunne. Hirvityksen multihuipentuma. Maalaistollojen pälyilyjen ja parin harhaanajamisen jälkeen päästiin vihdoin Stella Starin takapihalle. Kamat sisään ja baarin loossiin oikomaan jalkoja pitkän ajomatkan jälkeen. Paikka olikin hieno ja lava oli yllättävän iso, toisin kun olin aiemmin kuullut haukuttavan sitä erittäin pieneksi. Taas oli siis pissitty Tikan poikaa olan takaa linssiin. Onneksemme muiden bändien checkin olivat mukavasti myöhässä ja toivo Tonin ja Mikan perille pääsyyn ajoissa oli olemassa. Vihdoin äijät tulivatkin paikalle ja päästiin checkaamaan puoli yhdeksältä. Mentiin lavalle ja soundit olivat heti kohdillaan. Jokainen tuumasi, että ”hyvät on soundit” ja lopetettiin soundcheck
siihen. Mentiin sohvalle odottelemaan keikan alkua ja paikalle virtasi hieman porukkaa. Naureskeltiin aiempien bändien nipottamista soundien kanssa: ”basaria vasemmasta etumonitorista lisää!” ”suurta tilasoundia!” No, kukin duunaa tavallaan.

Kello läheni kymmentä ja paikalle oli kertynyt jonkin verran porukkaa. Enemmänkin olisi tietysti saanut olla,
mutta hienoksi yleisöksi sekin vähä jengi osottautui. Räjäytettiin setti käyntiin ja vedettiin aivan täysillä alusta loppuun. Kaikki tuntui toimivan todella hyvin joka osa-alueella. En tiedä mistä se johtui, mutta setin loputtua yleisöstä alkoi kuulua hirmuinen ”Lord Of Lies” -huuto. Pasi huomasi tilaisuuden tulleen ja meni lavalle lyömään pökköä pesään. Eihän siinä auttanut muu, kuin mennä lavalle uudestaan ja vetäistä se Lord Of Lies -biisi. Niskat moshattiin niin jumiin, että ei koskaan! Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja se oli on hieno homma se. Keikan jälkeen oli taasen rentoutumisen paikka ja katseltiin muita bändejä mielenkiinnolla. Human Temple oli jälleen kerran erittäin hyvä ja Hurmeen lavakarismasta ei ollut epäilystä. Paikalle oli myös vääntäytynyt joukko Helsinkiläistyneitä Pyhäjärveläisiä ja ilta sujuikin rattoisasti rupatellen.

Twilight Guardianssin jälkeen päätettiin lähteä kohti yöpaikkaamme Tampereelle, ajomatkaa kun oli vielä paljon jäljellä. Yearning jäi siis katsomatta. Helsingistä lähtiessämme meinattiin myös ajaa ketun päälle. On se kumma, että pohjoisessa niitä ei ikinä näe, mutta tuuppa Helsinkiin, niin heti meinaa alle tulla. No, onneksi ei hirviä näkynyt (tällä kertaa) matkan varrella. Tampereelle saavuttuamme
pyörittiin vielä eksyksissä n. puoli tuntia, ennen kuin päästiin nukkumaan. Aamulla taas jatkettiin Pyhäjärvelle ja oltiin iltapäivällä taas treenikämpällä. Hieno reissu!

Tuzah

14.8.2004. PELLAVAROCK 2004

Pitkästä aikaa hienoa yhteishenkeä oli havaittavissa, kun perjantaina lähdettiin kesän pahimpien auto-ongelmien siivittämänä kohti Lammia. Keikkahan oli vasta seuraavana päivänä, joten perille päästyämme ohjelmassa oli saunomista, uintia, makkaran paistoa ja biisonin hienovaraista kittausta paikallisella leirintäalueella. Meininki oli mitä
parahin, kun päästiin saunassa vääntämään kättä biisisovituksista ja muista sellaisista. Mukana oli siis kaikki muut paitsi Mike ja Tony,
jotka eivät omien esteidensä vuoksi päässeet matkaan kuin vasta lauantaiaamuna. Hauskaa pidettiin silti sivistyneesti, koska pitihän meidän olla klo 10:30 jo paikan päällä nohevana ja rinta rottingilla.

Kun sitten lauantaina saavuimme Pellavarock-alueelle, niin paikka oli kyllä yllättävän hieno ja sopiva festareiden järkkäyspaikaksi.
Henk. koht. ensimmäinen Pellavarock, mutta voin sanoa, ettei takuulla viimeinen. Lavat oli aseteltu vierekkäin rinnettä kohti, josta yleisö pystyi vaivatta näkemään kummallekin lavalle, vaikka istui missä tahansa kohtaa koko päivän. Lavat olivat lisäksi saman
kokoisia. Tosin PA-laitteisto oli ilmeisesti päälavalla toista kaliiberia, sen verran isompi möykkä sieltä lähti. Hartzahan siellä oli avosylin vastassa ja antoi passit rannekkeineen meille, koska oikeat ”vastaanottovirkailijat” eivät olleet saapuneet paikalle sovitussa aikataulussa. Ohje kuului: ”ruokaa saa syödä koko päivän ajan niin paljon kuin jaksaa ja tuossa teille juomiset”. Hienosta kohtelusta äimän
käkenä vietiin auto lavan taakse ja lähdettiin aamupalalle. Eipä aikaakaan kun portit aukesivat ja väkeä alkoi virrata sisään. Samoihin aikoihin myös Mike ja Tony saapuivat paikalle soittovermeidemme kanssa.

Tapahtuma rysähti käyntiin Dyecrestin johdolla. Me siis soitimme kolmantena. Katseltiin jonkin aikaa noiden WASPin lämppäreiden meininkiä ja hyvältähän se kuulosti. Miksaajalla varmaan oli hankalaa handlata neljää laulua ja kolmea kitaraa. Kun he lopettivat, niin menimme lavan taakse nuuskimaan, että milloinkahan voi kamat lavalle kantaa. Samaan aikaan Thunderstone teki soundcheckinsä ja aloitti soittamaan, siis päälavalla. Näytti, ettei Dyecrestillä ole mitään kiirettä saada vehkeitänsä lavalta; muut istuskelivat ja yksi kanteli hissukseen kamoja autoon. Hieman rupesi jo hermostuttamaan, kun kello oli jo 13:40 ja meidän keikka alkoi 14:10. Tilannetta EI helpottanut myöskään se, että kun saatiin lopulta kamat lavalle, niin Joneksen nupista pamahti sulake.
Eikä tietenkään vastaavaa sulaketta löytynyt mistään. Kauhealla häslingillä etsittiin nuppia lainaan ja lopulta Stage Managerimme, Before The Dawnin Tuomas sai Dyecrestiltä lainaan saatanan kalliin Mesa-Boogien. Kyseinen nuppi näkyy tuolla KEIKKAKUVAT -osiossa Pellavarockin kohdalla. Nupin lainaamisesta siis SUURI kiitos Dyecrestille. Kyllä siinä unohtu äkkiä ne aiemmat vitutukset.

Vihdoin saatiin keikka käyntiin Murder One -intron johdolla. AcidnaamA oli tapansa mukaan miksauskopissa passissa joku lappu kädessä. No, miksaajan ohjeistajahan se siellä on jos joku joskus ihmettelee. Juuri tuo aikaisemmin mainitsemani rinne mahdollisti sen, että festivaaliväki
ei yksinkertaisesti päässyt karkuun meitä, joten keikan kuuli väkisinkin moni tyyppi. Keikka meni mielestäni 4-10 asteikolla 7:n tietämille, soitannollisesti. Varmasti vaikutti olematon line-check ja se kaikki muu häslinki. Tosin keikka parani koko ajan loppua kohden ja viimeisen biisin, eli World Of Foolsin aikana Agonizer olikin jo vakiovireessä. Kireän aikataulun ja edellämainittujen sekoilujen takia jouduttiin jättämään biisi Birth / The End pois. Se oli harmi se. Jengiä oli mielestäni Agonizerin keikaksi paljon katsomassa ja muutamia nyrkkejäkin siellä näytti heiluvan. Jälkeen päin kuuntelin keikan minidiskiltä ja eihän se niin perseelleen mennytkään, kuin sillon tuntui. Siitä voisi lohkaista jonkinlaista veisua tuonne ”musiikki” -osioon imutettavaksi, kunhan saadaan tilahommelit kondikseen.

Keikan jälkeen sitten mentiin syömään tosi hyvää lihakeittoa (AcidnaamA söi neljä lautasellista!) ja Peer Günt soitti taustalla. Fiilis oli katossa. Syönnin jälkeen suuta ei tarvinnut kauaa pyytää pysyttelemään kuivana. Mitä tuo sitten tarkottaakin. Kuten yleensä, muut lähtivät kotiin ja minä, Jazzo ja tällä kertaa myös legendaarinen AcidnaamA jäätiin Pellavarockiin
rokkaamaan. Rotten Sound, Moonsorrow, Amaran ja varsinkin Entombed toimivat hyvin ja illan päälle mentiin vielä leirintäämme 22km:n päähän ja toistettiin perjantainen ajankulutusmuoto.

Tuzah

05.08.2004. Kiuruveden nuorisoviikko (iltatori)

Arkimeiningin ja työrutiinit katkaisi hetkellisesti mainio keikka Kiuruvedellä torstai-iltana. Kauhean vesisateen saattamana ajeltiin paikalle tutkimaan keikkapaikan miljöötä. Hieman kriittisyyttä olin aistivani ilmassa, olihan se ulkolava keskellä Kiuruveden keskustaa ja vettä satoi. Kun saatiin
vehkeet lavalle, niin kuin ihmeen kaupalla sade lakkasi ja aurinko väläytteli lämpöä rikkonaisten pilvien välistä.

Meille oli järjestetty pakettiauton konttiin kahvia ja leipiä, joita vartioi hauskan ja väsyneen näköinen hauva. Hieman epäillen kyseinen puudeli tarkasteli syömistämme, mutta päätti sitten antaa meidän olla ja nukahti.

Lämppärinä oli iisalmelainen Frenzy, joka osottautuikin varsin hyväksi liveaktiksi. Settilistasta löytyi mm. Super Mario Bros:n tunnari. Yllätykseksemme toista kitaraa ja laulua hoiteli legendaarinen Tuowinen, joka on mm. ottanut muutamia kuvia näille sivuille ja kritisoinut näyttävästi
uutta materiaaliamme messageboardilla. Frenzyn jälkeen ohjelmassa oli mm. kortinheittokisaa ja ilmakitarashowta. Odoteltiin, että milloinkahan tässä päästään niin kuin soittamaan.

Lopulta lähtölupa saatiin ja ei kun äijät lavalle. Aloitettiin tuttuun tyyliin Whateverillä ja hyvin tuntui keikka etenevän. Kovin hirveästi ei ollut porukkaa katsomassa, mutta vedettiin silti aivan täysillä. Hieman huvitusta herätti se, kun eräs romaanimiekkonen kävi tiedustelemassa kesken keikkaa, josko soittaisimme Metallican Enter Sandmanin. Emme suostuneet ja jatkoimme loppuun asti
suunnittelemallamme kaavalla. Tähän väliin on syytä muistuttaa, että Mike ei ollut mukana ollenkaan. Viimeiseen asti yritettiin äijää saada armeijasta pois mutta eipä saatu. Onneksi sillä loppuu kohta sekin velvoite. Noh, hyvin tuntui Agonizer toimivan viidelläkin, vaikka se jokin olennainen soundista puuttui. Esityksellisesti ja soitannollisesti oli varmasti yksi kesän parhaista keikoista! Selkääntaputteluakin tuli keikan jälkeen siinä määrin, että meinasi poskia hieman punottaa.

Muut äijät menivät sitten Pyhäjärvelle ja minä kävin viemässä Jazzon Raaheen. Kauheassa sumussa ajoin sitten Ouluun. Kotona olin 00:45 ja herätys oli 4:45. On se rankkaa, mutta myös niin palkitsevaa.

Tuzah

30.07.2004. SAAPASJALKAYÖT

Lupasimme lainata Stereo Monsterille ja Infernal Voidille Marshallin kitarakaappejamme, joten kamat oli saatava ajoissa Pihtiputaan keskustassa sijaitsevaan puistoon. ”Omega” -keikkabussimme osottautui jälleen kerran oivaksi valinnaksi tähän tehtävään. Jazzon kanssa lähdimme Oulusta jo aamupäivällä kohti etelää ja välillä piti taas pysähdellä konetta jäähdyttelemään. Pyhäjärvellä heitettiin soittovermeet konttiin ja ajoimme Pihtiputaalle. Muut bändiläiset säätelivät omia työvuorojaan ja Jonez lähti hakemaan Mikeä Iisalmen juna-asemalta.

Oltiin kyllä hyvissä ajoin tosiaan perillä. Kyllä siinä kerkesi muutaman kahvikupposen juomaan ja tuli jututettua tapahtuman juontajiakin. Mokoma tuli vehkeinensä paikalle ja kuunneltiin mielenkiinnolla soundcheckin etenemistä. Tuumailimme: ”Epistä, meillä on taas vaan line-check”. Kun mokoma lopetti checkinsä, kannoimme
lupaamamme kaapit lavalle ja tapahtuma pääsi alkamaan. Infernal Void avasi tapahtuman ja täytyypä sanoa, että olipa kova keikka
jätkien ensimmäiseksi keikaksi. Stereo Monsterin keikkaa en kerennyt katsomaan, kun piti viritellä bassoa takahuoneessa. Ja sitten, Agonizerin historian lyhyin keikkasetti sai alkaa. Soitettiin tosiaankin vain kuusi biisiä johtuen tapahtuman aikataulusta. Mutta sitäkin kovempaa! Oli kyllä tosi hyvä keikka ja yleisöäkin oli ihan mukavasti. Oli myös ensimmäistä
kertaa se ”langaton härvelikin” mukana, jonka tuossa aiemmassa päiväkirjassa uhosin ostaa.

Keikan jälkeen sitten oli joku ihme haastattelu, josta kukaan ei oikein tiennyt mitään, eikä kukaan oikein ymmärtänyt mihin se tulee. Eikä ole muuten selvillä vieläkään. Noh, järjestäjät tarjosivat mainioita
kinkkulättyjä ja pari olutta per ukko-nooa. Tähän väliin täytyy muistuttaa, että Jazzon kanssa olemme aina suhtautuneet erittäin vakavasti alkoholin käyttöön.

fiilisteltiin loppuilta Mokoman keikkaa katsoen ja myöhemmin kyseisten hemmojen kanssa jutustellen. Kotiteollisuus meni ikävä kyllä hieman ohi, mutta haitanneeko tuo kun oli muutenkin mukavaa.

Tuzah

23.07.2004. JÖRISROCK

Jörisrock -festivaalien perjantain avausbändiksi oli valittu päälavalle hyvän maun mukaisesti Agonizer. Jazzo tuli linkulla Ouluun ja siitä sitten lähettiin Mikeä Kajaanin harmaista hakemaan. Illan keikka oli yllättävän aikaisin, jo klo 18:00, joten pientä kiirusta oli ilmassa. Kuitenkin puolikkaan bändin ”Omega” -keikkabussi päätyi ajoissa perille. (Ihme homma,
sen verran tupsautteli savua vaihdekepin tietämiltä ohjaamoon). Loppubändi tuli suoraan Pyhäjärveltä kamojen kanssa pikkuteitä pitkin. Aikataulun mukaan meidän piti olla paikalla hyvissä ajoin viimeistään viideltä, mutta vanhat rosoiset tiet veroittivat perävaunullisen kulkueen etenemistä jonkin verran ja loppubändi saapui perille klo 17:30. Hirveellä vauhdilla kamat lavalle (onneksi Tonyllä on räkki) ja pikainen soundcheck. Kaikki oli valmiina klo 17:59. Moottoriturpa Jaatinen kävi lavan takana ihmettelemässä/naureskelemassa joukkiomme suoriutumista. Totesi: ”vetäkäähän äijät tupakit, niin minä spiikkaan teidät lavalle”.

Ei ollut kovin helppo asetelma bändille aloittaa ensimmäisenä, vielä niin varhain ja sillä kiireellä. Yleisö lähinnä istuskeli nurmikolla ja kuunteli intensiivisesti ryhmämme ulosantia. Jonkun verran oli jopa lavan edessä porukkaa. Kovat suosionosoitukset kuitenkin saatiin joka biisin jälkeen ja fiilis oli hyvä. Pieniä ongelmia oli taas keikan aikana, esim. pari kertaa
lähti plugi irti liian lyhyen piuhan takia. Kai se langaton härveli on jossain vaiheessa ostettava.

Keikan jälkeen maistui JÖRIS CREWn tarjoama erinomainen kanavokki. Syödessämme Teatteri -lavalla soitti erittäin mielenkiintoisen kuuloinen RUST. Osa bändistä lähti kohti Pyhäjärveä ja Minä ja Jazzo taas jäimme tsekkailemaan meininkiä. Lainasin Blaken basistille kaappia, kun oli ilmeisesti omansa jonnekin hukannut. Illan aikana kuultiin monia mielenkiintoisia
bändejä. Diablon olimme nähneet jo monta kertaa kesän aikana, joten ajattelimme lähteä kotiin. Lähtiessämme kuultiin, että Nygårdin nuppi oli pimahtanut. Ja tällä en tarkoita Rainerin päänuppia, vaan kitaravahvistinta. Onneksi Machine Menin kitaristi paikkasi tilanteen lainaamalla omaa nuppiansa.

Paluumatkalla suoriuduin kartturin tehtävästä erittäin huonosti ja hienoisten mutkien kautta päästiin nukkumaan. Lauantaina sitten Jazzo lähti Raaheen ja minä rentouduin Oulussa mm. hyppäämällä benji-hypyn.

Tuzah

07.07.2004 NUMMIROCK & LONKEROFESTIVAALIT

No niin, taas on aikaa kulunut ja pari keikkaa on heitetty. Ensimmäinen oli jalat velliksi löysyttänyt Nummirock ja toinen Lonkerofestivaalit Pyhäjärvellä. Kerrataampas siis hieman mitä oikein on tapahtunut.

Nummirockia odotellessa tuli mieleen monia asioita, kun ei kukaan meistä ole siellä ennen käynyt. Kauhulla katseltiin soittoaikataulua: ”lauantaina klo 19:00 heti Katatonian jälkeen”. Kyllä siinä meinas vähän jännittää. Vielä ku homma meni niin, ettei keretty treenata lainkaan. Edelliset treenit siis pidettiin Kuusisaaren keikalla pari viikkoa ennen nummi-keikkaa. Joneksen kans käytiin vähän riffejä kertaamassa. No, homma meni lopulta niin, että minä ja Jazzo mentiin Kauhajoelle jo perjantaina ja muut jätkät tulivat paikalle vasta lauantaina. Henkilökohtaisesti tämä asetelma hieman helpotti tilannetta, kun pääsi jo perjantaina näkemään lavaa ja muuta meininkiä.

Lauantaina kun jätkät tulivat paikalle, niin satoi vettä ja maa oli jo kerennyt mennä melkoiseksi velliksi. Jonkun verran porukassa kuului ”voivittusaatanaa” ja muuta tupinaa. Itse olin jo tuohon festarimeininkiin tottunut ja oli vielä viikon takainen provinssikin mielessä. Noh, kaikkien ajolupasekoilujen ja muiden epäselvyyksien saattelemana päästiin vihdoin ajamaan autot ”back stage” -alueelle. Kun ruvettiin kantelemaan kamoja Räminä-lavalle, niin Hamara-lavalla aloitti Thunderstone. Kuulin jonkun kysyvän: ”onko tää joku Kotipellon uus bändi?” :D Tiukkaa meininkiä kuulosti olevan. Sound check eteni yllättävän jouhevasti ja kiitos siitä kuuluu ehdottomasti myös loistavalle miksaaja-Paanaselle. ”Kahdelle kanavalle. Otetaan Kaapista puolisärö, DI-Boxista botne”. Selevä. :) Kun kamat alkoivat olla suht balanssissa, niin Katatonia aloitti Vihreä-lavalla. Kauhulla katselin siellä vellovaa ihmismassaa, mutta samalla muistin perjantai-illasta, että ihmisethän menevät ison esiintyjän jälkeen kaljatelttaan. Hmm.

Keikka lähestyi alkuaan ja lavan eteen oli kerääntynyt yllättävän mukavasti porukkaa. Katatonia jo kerran lopetti ja miksaaja karjaisi, että ”aloittakaa”. ”Hetkonen, sieltä tulee vielä encore, ei siis vielä sittenkään”. Keräsin lavan takana adrenaliinia mm. hakkaamalla nyrkeillä lavan takaseinää ja hyvin tuntui tepsivän. Lopulta Katatonia lopetti ja ei kun lavalle. Täräytettiin
Whatever soimaan ja yllätykseksemme huomattiin, kuinka Vihreä-lavan edustalta valui yllättävän paljon jengiä kaljateltän sijasta meidän keikalle. Täytyy sanoa, että se kyllä tuntui hyvältä. Keikka meni loistavasti ilman mitään sekoilua ja pääkoppakin tuntuu pikkuhiljaa tottuneen moshaukseen. Lopetettiin biisiin Birth/The End ja lähdettiin lavalta. Yleisössä alkoi raikua ”VII VANT MOOR” -huuto kauhealla voluumillä ja ajateltiin, että mitä vittua. Eihän me mihinkään encoreen oltu varauduttu. Ei edes osattu kuvitella, että Nummirockissa joutuisi vielä uudestaan lavalle. Pikaisen kriisikokouksen päätteeksi päätettiin soittaa ikivanha biisi Lord Of Lies. Ei muuten oltu soitettu kyseistä biisiä puoleen vuoteen. Ratkaisu osottautui oikeaksi ja
toimi yleisöön todella hyvin. Ilmeisesti jollakin on joskus ollut ”Lord Of Lies” -demo. Kiitoksia onnistuneesta encoresta saatiin myös tärkeältä taholta. Hyvä niin. Kaikin puolin onnistunut keikka ja päätettiin käyttää hyväksi koettua kokonaisuutta tulevillakin keikoilla.

Muut lähtivät melkein heti keikan jälkeen kotia kohti ja me paatuneimmat, eli Jazzo ja mie jäätiin vielä fanittamaan muita bändejä ja rentoutumaan tuopposen kaverina. Diablo oli kyllä loistava jälleen kerran. Sunnuntai-aamuna sitten jätettiin hyvästit Nummirockille ja itsekkin lähettiin kohti kotia.

Perjantaina 2.7. olikin sitten vuorossa Lonkerofestivaalien keikka Jore Marjarannan lämppärinä Pyhäjärvellä. Todella hyvä valinta Marjarannan lämppäriksi. X) Sound checkiin mentiin puoli seitsämäksi ja aikas rutiinilla homma hoitui ja mentiin Joneksen ja Jazzon kanssa Myrskylyhtyyn (Pyhäjärvinen baari) tekemään settilistoja. Aikamme häröiltyämme mentiin keikkapaikalle ja käytiin miksaajan kanssa läpi keikan aloitusta ja intron ajoitusta. Kun vihdoin keikan piti alkaa, niin PA:sta ei ruvennutkaan kuulumaan suuunnittelemamme intro, vaan sieltä pärähti soimaan Joneksen kotona äänittämä Death-metal biisi erittäin paskoilla soundeilla. Ajateltiin että ei helevetti! Miksaaja oli siis pistänyt väärän raidan soimaan. No, ajateltiin, että ei kun lavalle ja pokalla ruvettiin settiä vetämään. Oli siinä hymyssä pitelemistä. :) Aika vähän oli lavan edessä jengiä riehumassa, mutta sitäkin laadukkaampaa! Meno oli hyvä ja keikka meni hyvin. Kiitokset vielä Ramille, joka otti keikan puolivälissä pöydät haltuun meille tutumpana miksaajana.

Keikan jälkeen ei sitten voinutkaan jäädä Lonkkufestareille bilettämään, koska lauantaiaamuna alkoivat musiikkivideon kuvaukset klo 6:00. Henk. koht. nukuin nolla minuuttia ennen kuvauksia ja oli kyllä muutkin todella väsynyttä miestä. Silti saatiin hyvän näköistä matskua aikaiseksi riehuttuamme monta tuntia. Sitten vielä oli roudaukset edessä ja sen jälkeen oli kyllä sellaiset siwan kassit silmien alla, että ei hyvää päivää! Tuosta musiikkivideosta lisää myöhemmin.

Tuzah

14.06.2004

Viikonloppuna olimme keikalla Oulun Kuusisaaressa Amplifiren ja Machine Menin kanssa.

Osa äijistä tuli Pyhäjärveltä peräkärryllinen rompetta mukanaan, Mike tuli junalla armeijan loppusodasta toviksi keikalle tavallisen elämän pariin ja Jazzo tuli Raahesta jo torstaina. Minä taas tyytyväisenä olin valmiiksi Oulussa ja odottelin, josko hakisivat minut kyytiin. Alkuperäinen aikataulu rupesi hieman venymään mm. ”keikkabussimme” hyydyttyä vilkasliikenteiseen risteykseen.

Puoli tuntia myöhässä sitten saavuimme perille. Rokkareiden yllätykseksi keikkapaikka sijaitsi tivolin keskellä! (?) Hetken ihmeteltyämme tajusimme, että pyörivien härveleiden ja hattarakojujen sijasta edessä oli armoton roudaussessio. Eihän se auttanut, kuin pyyhkäistä kyynel silmäkulmasta ja ruveta kamoja kantelemaan.
Onneksemme myöhästymisemme ei haitannut, koska miksaaja ja muut bänditkin olivat kaksi tuntia myöhässä. Laitettiin omat kamat kasaan ja mentiin backstagelle (oli muuten hieno backstage!) odottelemaan ja kuluttamaan aikaa.
Kello lähestyi kuutta ja lopulta kaikki tulivat paikalle. Machine Men teki soundcheckin, jonka jälkeen me. Amplifiren aloitettua viimeiseksi checkiään, lähdettiin hakemaan Mike juna-asemalta. Mikelle riittää line-check. Se aina vähän aikaa huutelee, että ”ISOMMALLE” ja sitten ”nyt on hyvä, aloitetaan”. Jotenkin sekosin ajatuksissani ollessani Pallen kanssa puhelimessa ja päätin ajaa linja-autoasemalle. Turhien lenkkien jälkeen päädyin kuitenkin ajamaan juna-asemalle ja sieltähän kyytiin tupsahtikin varsin vireä sotamies. No siitä sitten kaupan kautta (Modi ostaa aina jonku pelin ku se käy
Oulussa) pizzeriaan ja sieltä meikäläisen kämpälle istahtamaan. Tunnin hengähdettyämme lähdimme taas keikkapaikalle Amplifiren keikkaa katsastamaan. Oli muuten hyvä bändi! Jostain Soundin demoarviosta muistan lukeneeni, että ei ole omaperäistä. Paskat! Niin freesiä soundia kuin olla ja voi! Jatkakaa vaan äijät samaan malliin.

Sitten olikin meidän vuoro. Keikka meni ainakin henkilökohtaisesti todella hyvin ja muutenkin oli tosi hyvä fiilis, vaikka siellä ei nyt ihan hirveesti sitä porukkaa ollutkaan. Tietysti kaikki normaalit ”löimpäs bassonkaulalla Jonezta päähän” -tilanteet tuli käytyä läpi.
Jouduttiinhan sitä encorekin soittamaan (kaverit ne siellä huusi). Jännä homma muuten, että nyt olemme kahdella viimeisimmällä keikalla soittaneet biisin nimeltä Just A Child. Kyseessähän on ainakin neljä vuotta vanha biisi ja esim. viime kesänä sitä ei soitettu lainkaan. Siihenkin siis riittää jonkun henkilön kommentti: ”tuo on muuten hyvä biisi”. No, tuntuuhan tuo toimivan niin yleisölle kuin itsellekin. Ehkä se stemmojen puuttuminen jäi aikoinaan vituttamaan. Ainakin Modin naamasta päätellen keikasta jäi sekopäisen hyvä fiilis.
Machine Menkin veti varmalla otteella settinsä ja meininkiä riitti. Kuuntelin niiden keikkaa ja muistan mietiskelleeni, että ”voi vittu, nyt mun pitää ostaa niiden levy kun kuulostaa niin hyvältä”.

Tuzah

31.05.2004

Jaahas, kirjoittelempa minäkin tänne päiväkirjaan. Äänessä siis Tuzah.

Käytiin tuossa viikonloppuna Kiteellä keikalla. Henk.koht. oli erittäin kiirus viikonloppu, koska perjantaina ajettiin Helsinkiin Metallicaa kattomaan. Oli muuten mahtava keikka! Nyt se viimein tuli itsekin todistettua. Siinä oli miehellä pitelemistä, kun encore-osastolla kuultiin mm. Seek & Destroy. Tuo legendaarinen biisi, jonka on ensimmäisenä opetellut kokonaan kunnolla soittamaan. Lauantaiaamuna sitten hyppäsin rattiin ja kauheessa vesisateessa lähdettiin kohti Kiteetä. Oli siinäkin jonkinlaista kestämistä, nimittäin nimeltämainitsemattomat assistentit piti takapenkillä melkoista meteliä. Matkalla käytiin Astialla moikkaamassa Kipon Anssia, oli jotakin duunaamassa Twilightningin kanssa.

Noh, päivän ajettuani saavuttiin viimein Kiteelle ja mentiin paikalliselle leirintäalueelle tunnelmaa kohottamaan. Muut jäsenet oli vasta tulossa Pyhäjärveltä jossain keskellä ”ei mitään”, joten oli hyvää aikaa rentoutua.

Joskus puoli yhdeksän maissa pojat saapuivat viimein Kiteelle ja mekin lähdimme järjestäjän kyydityksellä kohti Kiteen Lentokenttää. Saavuimme kentälle ja tunnelma oli jotakuinkin katossa. Tässä vaiheessa täytyy ehdottomasti kiittää ”East Side Wheelers Day” -tapahtumaa/järjestäjää. Siihen malliin syöttivät ja juottivat, että heikompaa varmasti hirvittäisi. ;)

Lava oli hieno ja huomasi, että ukot oli panostanut. Nähtiimpä keikalla hieno vesi-showkin! Tämä ei vittuilua. ;) Järkättiin Oatgiantin, Tonyn ja motoristiukkojen kans hieno savukonesessiokin! Nimittäin ”Say Love” ja ”Cain The Slayer” -biisien välissä nähtiin lavan edessä kunnon renkaanpoltto. Aluksi ukot ei
meinanneet saada pyörää pidettyä paikallaan, mutta lähtihän se sitten palamaan. Samalla lähti myös Cain The Slayer soimaan. Ja savua oli niin perkeleesti. Ainakin Modi siihen malliin puisteli päätään henkitoreissaan. Tästä ei siis muut bändin jäsenet edes tienneet etukäteen. Kivaa oli ja yleisökin oli kohdallaan. Kaikin puolin mukava tapahtuma.

”Burn with me
and feel the flames
I’ll rise again
and penetrate your womb”

Mutta jos jotakin hyvää, niin täytyyhän balanssin ylläpitämiseen olla jotain pahaakin. Nimittäin keikan jälkeen lähdettiin takaisin leirintäalueelle (järjestäjän kyyditsemänä, kiitos vielä) ja sulateltiin illan keikkaa ja koko viikonlopun tapahtumia. Parin tunnin ”vittu sä oot hyvä jätkä” -nyyhkyttelyjen jälkeen päätettiin lähteä nukkumaan. Aamulla sitten herättiin ja huomattiin, että yön aikana joku/jokin/jotkin ovat naapurikämpästä pöllityllä avaimella (kävi meidänkin oveen!!!???) tulleet meidän nukkuessamme röyhkeästi sisään ja vieneet kaikki arvotavaramme.
Minulta hävisi mm. puhelin, lompakko ja vyö (?). Roistot joutuivat siinä mielessä pettymään, ettei saalis ollut kovin iso. Tähän väliin täytyy vielä vittuilla, että viereisessä, erään toisen tyypin autossa olisi ollut yli 3000€:n videokamera. Kun nyt vorot kamojen lisäksi saivat rahaa vain n. 60€. Pyydän asiasta jotakin tietävälle ilmoittamaan siitä Kiteen Poliisille.

Loppusiltaan täytyy todeta, että olipas vaiherikas viikonloppu ja ajokilometrejäkin kertyi n. 1500.

Tuzah

13.04.2004

Jälleen on kulunut muutama kuukausi viimeisimmästä päiväkirja-merkinnästä, joten päätin rustata muutaman rivin viimeisimpiä kuulumisia. World of Fools-EP saatiin siis vihdoin tilattavaksi. Kyllähän siihen menikin aika vitusti aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan…or something. Kuten moni on varmaan huomannutkin niin levyä saatiin jakelemaan Firebox eli www.firebox.fi -osoitteesta saa myös tilattua matskua.

Kesän ekat keikatkin on lyöty lukkoon ja täytyy sanoa, että näyttää aika helvetillisen hyvältä. Samoilla festareilla Entombedin kanssa ja kaiken lisäksi vielä päästään lämppäämään Jore Marjarantaa. Näin se homma etenee. Pitää varmaan alkaa anelemaan jostain keikkabussia lainaan, että pääsee idiootit tanssilavoille hillumaan..

Uusia biisejäkin syntyy hyvällä tahdilla. Yksi uusista biiseistä, nimeltään Prisoner, sai ensiesityksensä Limingan keikalla. Toimi kyllä kuin sinappi kinkun kylkiäisenä. Jonez pääsi kyseisessä rallissa myös mikin varteen ja ohhoh. Eturivin tyyppien tukat vaan pölisivät kun Mr.Laine huusi kurkkuaan hajalle. Edellä mainittu Prisoner taitaa olla tällä hetkellä yksi valmiimmista uusista biiseistä. Toinen on nimeltään Merciful, mutta kaipaa ehkä hieman enemmän hienosäätöä. Jonez ja Modi ovat värkänneet jotain uutta viisua, mutta siitä mulla ei ole minkäänlaista havaintoa. Itse olen epätoivoisesti vääntänyt erästä uutta biisiä, mutta intro ei meinaa syntyä millään. Tällä hetkellä neljäs yritys on säädössä. Noh, eipä tule sävellettyä aivan totaalista paskaa, kun tajuaa olla kriittinen. On tullut kuunneltua viime aikoina vitusti In Flamesia, joten uudessa biisissä on kuultavissa jonkinlaisia vaikutteita bändiltä. Ei kuitenkaan mitään rip-off meininkiä. Kai sitä saa yhden biisin verran kumartaa hieman sinne Göteborgin suuntaan?

Uudet sivutkin jysähtivät nettiin. Kyllähän noita kelpaa katella. Kiitokset Jannelle! (zimzum80.cjb.net) Jos jollakin on muuten Agonizerin keikoilta kuvia niin ottakaapa yhteyttä vaikkapa mailin kautta. Olisi mukava saada uusia fotoja sivuille

Eipä tässä muuta. Nähdään, kun tavataan keikalla. Kei-kal-la.

-Jasso

13.02.2004

Perkule kun meni taas vähän tota aikaa tän päiväkirjan kanssa. Kaikenlaista on touhuttu viime aikoina. Studiossa on taas käyty, lättyä tehty ja lähetelty sitä ympäri palloa ja myyntiinkin se kohta saadaan. Tossa tammikuussa järjestettiin Pohdilla sellanen ”bänditapahtuma”. Meininki oli vitun kova ja porukkaakin eksy myöhästyneestä mainostamisesta huolimatta yllättävän paljon. Bändit oli todella kovatasoisia ja sanompa että vituttanut olisi jos en olisi siellä ollut.

Ensi kesälle olisi nyt tarkoitus hommata kovasti keikkaa ja promotoida bändiä muutenkin. Itse keskityn pienimuotoiseen opiskeluun, Mike OD on intissä, Jonez laiska ja Tony hommailee töitä kovasti joten ainoat aikaan saavat ovat Jasso ja Tuza. Muutenkin on kovasti Tuzalla tuota hommaa bändin kanssa. Jätkä hukkuu teoston ja Gramexin papereihin ja koko ajan hommailee vielä päälle kaikkea uutta paperin pyöritys hommaa. Hullu mies.

Toivottavasti homma pyörähtää hyvin kesäksi liikkeelle ettei tarvitse jouten olla ja saa vähän nähä mualimaa ja soitella musiikkia mahdollisimman monelle ihmiselle. Sen verran täytyy Tonya kehua että Pyh.salmen kaupungin kanssa hommasi noita bändi asioita hienosti eteenpäin. en vielä uskalla kertoa mitään virallista, mutta toi homma hyödyttäisi uusia Pyhäjärveläisiä bändejä jos se oikein nyt lähtee käyntiin.

Niin että kaikki vaan rohkeasti bändiä perustamaan ja maailmalle.

-Modi

04.06.2003

Pitkästä aikaa muistin tossa että pitäs varmaan päivitellä tätä
päiväkirjaakin. Noh, onneksi tänne kotisivuille on tullut muutenkin niin paljon kaikkea sälää että ei oo varmaan ainakaan tylsää ollu tämä täällä vierailu.

Oikeastaan en ole siksikään kirjoittanut mitään kun tuntuu että kaikki
sanottava on tullu muuten esille täällä kotisivuilla. Noista meidän sopimus yms. hommista ei oo täällä hirveästi kerrottu enkä
kyllä kerro minäkään. Sanonpa vaan että koko ajan on ollu jotain pientä tekeillä. Eli toisinsanoen ei näytä aivan toivottomalta.

Noi radiosoitot ympäri Eurooppaahan on tietysti kova juttu ja tosi jees homma. Onhan sekin promoa ja jopa ehkä sitä parasta sellaista.
Se vaan että tosiasia on että todellinen radiokuuluvuus vaatii jatkuvaa soittoa radiossa ja mielellään kymmeniä kertoja päivässä. Niin että ei sillä yhden kerran kuulumisella esim. Ylex:llä ole oikeastaan kovin suurta merkitystä.

Muutoin keikkarintamalla on hyvin epävarmaa. Eri hemmot on hommaillu ittekseen keikkoja ja jotkut niistä on onnistunu jotkut ei. Mulla ei taas tuttuun tyyliin ole harmainta aavistustakaan onko meillä keikkoja ja josniin millon. Onkohan siitä tietoa muillakaan tässä bändissä. Loppupelissä taitaa käydä niin että jätkät on kaikki buukannu oman keikan jostain päin suomea ja kaikki samalle päivälle 7.7.03. Muistaakseni kihut on sillon. Meikä voiski buukata keikan kihutelttaan siihen Helluntaiseurakunnan ja kansantanhujen väliin.
Jätkät ois varmaan innoissaan.

-Modi

09.04.2003

Pitäisi kai sitä kirjoitella taas päiväkirjaan.
Vastauksia promopaketeista tulee sitten jo melkein joka päivä.
Erään levy-yhtiön kanssa jopa neuvotellaan.
Tällä kertaa olemme kuitenkin päättäneet ottaa iisisti ja katsella rauhassa joten odottelemme yhä lisää kontakteja levy-yhtiöihin.

Tuossa pitkänä perjantaina olisi tarkoitus soitella jonkinlainen keikka
tuossa pohdin talolla ja onpa jopa kesäksikin jo yksi keikka tiedossa.
Toivottavasti niitä tulee lisää. Keikkailuhan on nimittäin ylivoimaisesti
hauskinta tässä hommassa.

Ei kai siinä sen kummempia nyt tällä erää. Tulkaa keikalle niin riehutaan kaikki kovasti ja pidetään helvetin hauskaa.
Ainakin meikälle olis ihan tarpeeseen.

-Modi

27.03.2003

Sanoin tossa viimesessä kirjotuksessa että ne uudet kannet sieltä
Enklantista on varmaan vitun siistit. Tuota… joo… ne oli perseestä.
Loppujen lopuksi sitten teimme itse ne kannet ja lopputulos etukannesta on nähtävissä tuolla Tuotanto osastolla.
Meillä menee joku pari viikkoa kansien ja demojen monistamisessa ja sitten laitamme ainakin Sirpan grillille myyntiin.
Lisäksi demoja saa nykäisemällä meitä hihasta ja sitä rataa.

Tuo demo ei sitten ole sen kummempia vastakaikuja herätellyt kyllä nuissa levy-yhtiöissä mikä on ehdottomasti helvetin paska juttu.
Itse istuskelin tossa yks ilta uksin tupakalla kotirappusilla ja mietiskelin jo että mistä saadaan rahat ensikevään demoa varten.
Jonkun asteista luovuttamista oli siis havaittavissa.
Toisaalta viime keväänä CM:ltä tuli viesti vasta Toukokuussa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Joten ehkä sellainen reipas ja rauhallinen odottelu vie voittoon.

Tuolla oli jonkunlainen väärinkäsitys tuosta Astia studiosta ja levy-yhtiö hommelista. Siis Astia studio on vain pelkkä studio. Se ei tee kenenkään kanssa levytys-sopimuksia. Bändit ainoastaan nauhoittavat levynsä siellä. Samoin Anssi Kippo, Astia sudion omistaja ja helvetin kova musiikin ammattilainen on todella hyvä tyyppi joka on pelkästään tukenut ja kannustanut meitä ja antanut meille omat kontaktinsa levy-yhtiöhin käyttöömme.
Ilman Anssia emme olisi nyt tässä.
Joten levy-yhtiöt ovat siis aivan eri firmoja. Ne tekevät bändin kanssa sopimuksen jossa yleensä sovitaan että levy-yhtiö maksaa kaikki levyn tekemisestä, markkinoinnista, myynnistä ja monistamisesta tulevat kustannukset. Lisäksi monet levy-yhtiöt hommaavat markkinointi tarkoituksessa bändeilleen keikka rundeja.(Eli siis useampi keikka peräkkäin monessa eri paikassa.)
Sen lisäksi levy-yhtiö antaa osingot levymyynnistä bändille korvauksena tehdystä musiikista.
Siinä yksinkertainen selitys tuosta erosta.

Sitten on vielä teostot ja julkaisu firmat, managerit ja keikkajärjestäjät yms.
Elikkä helvetillinen määrä organisaatioita ja ihmisiä.
Joten älkää siis olko kateellisia jos me se levytys-sopimus saadaankin.
Se ei tee meistä rikkaita ja kuuluisia. Ainoastaan me saadaan siinä
ensiaskel ammattiin ja helvetisti paskaa niskaan.

-Modi

12.03.2003

Joo. Siitä onkin pitkä aika kun olen päiväkirjaa kirjoitellut joten
ajattelin nyt laittaa kuulumisia. Agonizerin uusi demo on lähteny ihan hyvin käyntiin tuolla promo rintamalla.
Rumba lehteen on tulossa jotain matskua uudesta demosta tällä tai ensi viikolla. Kuulin että joku Espanjalainen radio kanava aikoo soittaa
kokonaisuudessaan uuden demon radiossa lähiaikoina. Huom. Espanjassa. Lisäksi toimittaja siellä tykkäs niin paljon että antoi muutaman tutun levy-yhtiö hepun osoitteet jotta saatas sopimusta.
Sunnuntaina kannattaa kuunnella Ylex:ltä metalliliitto. Siellä on kuulemma koko lähetys pyhitetty demobändeille ja voi olla että Agonizerkin saa siellä soida.
Muutenkin uudesta promosta on tullut paljon positiivista palautetta kaikilta jotka sen on kuulleet. Kiitos kaikille jotka ovat tykänneet.

Joo. Ei kai tässä auta kun olla polleena ja antaa sen kusen loikkua päässä. Se tärkein eli sopimus vaan odottelee tuloaan. On meistä itseasiassa yksi levy-yhtiö jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut.
Se vaan että ainahan se on parempi jos pääsee ison, paljon markkinavoimia ja rahaa omaavan yhtiön listoille.
Siksi ajattelimme katsella rauhassa ja kuulostella mitä seuraa.

Ai niin. Demon kannetkin saattaisi olla tulossa pikkuhiljaa. Suurella
mielenkiinnolla odotan niitä. Todenäköisesti ne on vitun siistit.

-Modi

11.02.2003

Tänne kotisivuille on aina säännöllisin väliajoin tullut meille moitetta
asiasta sun toisesta. Moitteethan on sellainen asia, että jokainen saa antaa moitteita ja myös haukkua meitä niin paljon kuin sielu sietää, jos se helpottaa omaa ahdistusta.

Pointti on kuitenkin tässä nyt se että nuo moitteet lyriikoista saivat minut ajattelemaan noita sanoitus hommia vähän tarkemmin.

Yhä edelleen olen sitä mieltä että sanoituksia, kuten myös maalauksia tai musiikkia ja taidetta yleensä on todella vaikea moittia perustellusti
oikeastaan mitenkään. Ainahan voi sanoa että minä en tykkää tuosta, mun mielestä se on perseestä. Mutta tuossahan on kyse vain maku asiasta. Itse tiedän että kun kirjoitan englantia niin kirjoitusvirheitä ja väärin kirjoitettuja sanoja on enemmän kuin rottia kaatiksella meikäläisen tekstissä.
Siihen en voi muuta sanoa kuin että sori. Englannin kirjoitustaito on vain jotain jonka parantamiseen en yksinkertaisesti jaksa panostaa.
Ironistahan tuossa on se että suuri osa amerikkalaisista ei osaa kirjoittaa englantia sen paremmin kuin minäkään.

Tuo lyriika homma on sitenkin vähän hauska että kun meikäläinenkin on ottanut sanoitus vaikutteita grunge musiikista tommosilta bändeiltä kun Alice in chains, Pearl jam, Mother love bone, Stone temple pilots yms. niin eipä siellä noilla pojilla ole kovinkaan montaa selkeästi ymmärrettävää lausetta lyriikoissa. Kielioppikin on unohtunut välillä sinne hasis höyryn keskelle Seatlen takakujalle.
Esim. Pearl jam kirjottaa lyriikoita siten että siinä on iso läjä sanoja
joista on jotain mielikuvia ja ne pistetään läjään ja katotaan kuulostaako hyvältä.

Esim. Stick you’re mouth, never let go mom
dog to fly, selfish high …–

Nuo viimeiset …– tarkoittaa sitä että ei ole kirjoitus vaiheessa keksitty mikä sana rimmais ”mom” sanan kanssa.
Myöhemmin studiossa laulaja keksii että hei laulampa tohon ”ahaa fly”. Ei sitten niin mitään järkeä mutta noin äkkiseltään toi vois kertoo vaikka siitä kun mä tajusin yhteiskunnan olevan tosi rankka mun äitille ja pyydän siltä anteeksi kaikkee mitä oon tehny väärin.

Esimerkki on vähän rankan puoleinen ja liioiteltukkin, mutta uskon että
tuosta saa hyvän kuvan miten todella menestyneissä äidinkieleltään
englanninkielisessä bändissä saatetaan tehdä sanoituksia.
Agonizerin sanoituksissa on aina jokin todellinen merkitys jonka olen
yrittänyt tuoda esille biisissä. Aina se ei onnistu koska ihmiset
oikolukevat sanoituksia miettimättä niitä sen enempää.
Esim. jos olet lukenut/kuunnellut Lord of lies biisin sanoja ja luulet että se kertoo saarnamiehestä joka tulee jonnekkin siunaamaan lapsia ja sitten se onkin vähän paha setä ja että viittaan biisissä jumalan olevan Lord of lies. Et ole tajunnut biisistä yhtään asiaa oikein.

Kuten huomaatte sanoitukset eivät ole ollenkaan niin yksinkertainen juttu kuin luulisi. Eikä myöskään niiden haukkuminen perustellusti ole helppoa. Jos kiinnostusta on niin olen ajatellut sellaista osiota tänne kotisivuille missä voisin hieman selventää noiden biisien sanoituksia ja syntytaustoja. Jos ketään siis kiinnostaa. ilmotelkaa esim. Vieraskirjassa jos tuohon on halukkuutta.

Rock rock ja silleen.
-Modi